Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







sunnuntai 6. marraskuuta 2016

PARIPUOLI JA PARILLINEN

Viikonloppu on tullut vietettyä varsin leppoisissa merkeissä kotosalla, lauantaina sen verran lähdin ulos kotoa että pakkauduin miehen mukaan Kiiminkiin yhteiselle shoppailumatkalle. Minä livahdin White Housen joulun avajaisiin ja mies Eräkontion puolelle alennusmyynteihin. Tällä kertaa kävi niin, että minun ostokseni oli huomattavasti pienempiä kuin miehen : ) Vaikka tämän putiikin tavarat ovatkin aivan ihastuttavia ja puitteet huikean kauniit, tyyli ei vain aivan kohtaa minun sisustusmakuani. Mutta jotain pientä joulujuttua löysin, tästä joulusta tulee taas punainen pitkästä aikaa.


Viikolla Pänikästä ja Piirongista ostin aivan ihastuttavan tyynyparin, sopivan rouheaa meille.


Koska en etukäteen suunnitellut niille paikkaa, niinhän siinä kävi että toinen pari puuttuu. Onneksi uupuvat tyynyt vielä oli saatavilla ja niinpä pikapuhelu Terhille ja asia kunnossa. Se on taas käytävä siellä suunnilla lähiaikoina ; )



Toinen ostos oli parvelle valaisin entisen pariksi. Olin jo aikaisemmin hankkinut JDL:n kattovalaisimen ja halusin seinälle samaa sarjaa olevan lampun. Nyt ne on täydelliset yhdessä!





Kyllä pimeässä on omat puolensa, illalla saa sytytellä tunnelma valoja ja kynttilöitä oikein urakalla. Pikkukerros lunta ja aurinko ovat taas päiväsaikaan saaneet suun hymyyn, olen taas herännyt eloon muutaman viikon väsymysjakson jälkeen : )


Innostuin kokeilemaan aulanikkunaan JDL:n sabloonaa, maalina käytin askarteluun tarkoitettua pulloväriä.  Hankala kuvattava, mutta livenä ihan kivan näköinen.



Tällaisia puuhasteluja täällä tälläkertaa, pari ihanaa vierastakin käväisi... toiselle näistä luovutin antiikkimessuilta ostamani talonpoikaispöydän. Näin se mieli muuttuu pian, mutta kun ei se ollut täydellinen niin jouti mennä...maailma on täynnä uusia löytöjä!!

Ihanaista sunnuntai iltaa!

9 kommenttia:

  1. Jälleen ihania löytöjä!
    Pääsen ehkä tässä kuussa käymään Oulussa ja kiinnostaisi siellä ja tässä Kokkola-Oulu-välillä kaikki hyvät kirppikset ja liikkeet. Sinulla on ne kaikki upeat paikat tiedossa, jaksatko vinkata?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuletko itse Kokkolasta? Sielläpäinhän on todellisia aarreaittoja, itse tulossa sinne päin reilun viikon päästä.
      Raahessa on kirppari tienvarressa muutama kilsa ennen kaupunkia, et voi olla näkemättä kun sieltä päin ajelet. Katso netistä myös osoite Wanha Edward osto- ja myyntiliike Raahessa, tulee myös ohikulku matkalla kun teet pienen poikkeaman tieltä. Seuraavaksi voit käväistä Limingan keskustassa kirpperilla, hae vanha meijeri nimellä niin löytyy ja sitten Oulussa kirppareita riittääkin! Itse käyn Paljekirpparilla Paljetiellä, Raksilan merketeille Salen kanssa samassa rakennuksessa on Järkikirppis...nämä kannattaa käydä. Myös Sininen Pysäkki aivan keskustassa on käymisen arvoinen paikka ja tietysti Tarinat liike Siljonkadulla ja Wanhan Talon tavarat antiikkiliike. Näissä itse pääasiassa käyn, netin kautta löydät tietenkin kaikki mahdolliset muutkin paikat.

      Poista
    2. Kiitos listasta! Toki niitä löytyy netistä, mutta en halua ja ehdi summassa jokaista kierrellä.
      Antik Helenillä käyn silloin tällöin, tosi ihana paikka!

      Poista
  2. Kuolasin tuota paviljonkia puutarhassasi! Vautsi, miten ihana. Kauniita lamppuja ja kaikkea muutakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paviljonki on kiva pihankoristus, vaikka mitään varsinaista järkevää käyttöä sillä ei ole :)

      Poista
  3. Kaunis ikkunamaalaus. Aikamoisen vaivan näit, tai siltä ainakin näyttää, että on voinut olla työläskin.

    Ja tyynyt, ne ovat kovin sievät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valmiilla sabloonalla tehty, ei siis kovin kummoinen homma.

      Poista