Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







maanantai 21. syyskuuta 2015

PITSISET TUUNAILUT

Pitsissä on aina oma viehätyksensä, aivan yhtä paljon kuin ruosteessa ja kunnon romuromanttisessa patinassa. Kauniit hentoiset pitsit vain täydentävät rapistunutta kauneutta ja siksipä näitä molempia löytyykin meidän kotoa. Tällä kertaa pukuhuoneen ikkunat saivat vihdoinkin kauan suunnitellut hyönteisverkot jotka samalla saavat toimia täällä verhoina.





Sisempi ikkuna aukeaa sisäänpäin ja ulompi ulos, joten "verkko" on ikkunassa saranoitu.


Myös makuuhuoneen ikkunaan olisi tarkoitus tehdä samanlainen irroitettava versio, eikös vaan ole paljon kauniimpi kuin tavan hyttysverkot!?

Toinen tuunailu lähti aivan kokeilumielessä, kun pitsiä jäi sen verran jäljelle. Nurkissa on pyörinyt valaisin, jonka kangas oli jo aikansa elänyt. Tällä kertaa tarvittiin jo hiukan neulaa ja lankaa, sillä ompelin pitsin kiinni varjoon reunanauhojen alle.


Alkuperäinen kangas on alla, näin varjostimesta ei tullut liian läpikuultavaa. Ennen kuva jäi ottamatta, mutta sellainen vaaleabeige kangas siellä alla on.

Tällaisia täällä kertaa, mukavaa pientä näpräilyä. Toki mies joutui hiukan enemmän tekemään töitä hyttysverhojen kehikkojen parissa, kiitos kuuluu siis jälleen hänelle...pus pus!!

Ei muuta kuin työn pariin, mukavaa alkavaa viikkoa!

14 kommenttia:

  1. Just passelit on pitsit tuohon käyttöön. Noin minäkin tänä päivänä Lillan vintille laittaisin....tosin se valkoinen tarkoitukseensa tehty verkko saattaa siellä olla kestävämpi, ikkunat kun on auki käytännössä läpi kesän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida pitsi kyllä kestää meilläkään jos Mauno keksii siihen kynsillään tarttua, mutta pitää sitten ikkunaa sopivan pienesti raollaan ettei katti pääse käsiksi. Kyllä siellä ainakin ötökät ulkona pysyy!

      Poista
  2. Hei Johanna,
    Pitsi on vain kaunis ja näyttää hyvältä ikkunassa.
    Iso halaus,
    Giac

    VastaaPoista
  3. Kyllä pitsi aina hyttysverkot voittaa. Kaunista tuli.

    VastaaPoista
  4. Voi miten hyvä idea, todella kaunis!! Kyllä tuli varjostimestakin hieno! Olen itsekkin ihan pitsihullu :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä idea on lähtöisin jostain nettimaailman syövereistä ja odottanut vain toteutusta...hiljaa hyvä tulee ; )

      Poista
  5. Suloiset pitsituunailut on siellä olleet. Hyttysverkkoja parhaimmillaan ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on aika söpöt, kyllä ne perinteiset verkot voittaa.

      Poista
  6. Tosi kivat ideat!
    Eipä ole kauniimpia hyttysverkkoja olemassakaan kuin sinulla, <3

    VastaaPoista
  7. Voi ihanuus mitä pitsijuttuja!!!! Kaunista!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ötökkäverhot on aika kivat, täytyy vielä tehdä makkariin irroitettavana versiona. Lampun ajattelin viedä kirpparille myyntiin, en taida sitä itse tarvita.

      Poista