Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







lauantai 30. tammikuuta 2016

KYLLÄ ME NAISET OSATAAN!

Olin luvannut tässä taannoin ystävälleni että seuraavalla Kajaanin reissulla laitamme hänelle tapetin yläkerran aulan seinään. Niinpä sitten torstai iltana pistimme hihat heilumaan ja lopputuloksesta tuli vallan hurmaava!






Tulipahan todistettua että ei miehiä tarvita kaikkiin remonttihommiin!! : )


Olen jo aikaisemminkin huokaillut tämän kodin kauneutta ja niin tein taas kerran...



Perjantaina palasin kotiin omiin projekteihin ja onhan se edennyt täälläkin kivasti, meillä se vaan tapahtuu enemmän miesenergialla. Ei riittäisi minun taidot moisiin operaatioihin, maalia ja liisteriä sudin kyllä mielelläni.


Suuri avonainen kaari oli aika haastava suunniteltava, miten saisimme sen rakennettua pienemmäksi ilman että koko panelointia ei tarvitsisi uusia. Yhteistuumin miehen kanssa keksimme siihen ratkaisun ja tällainen siitä sitten tuli...


Seuraava haaste onkin sisäpuolella, mutta hyvää vauhtia sekin on siellä valmistumassa.


Tästä se etenee...



 Mukavaa lauantai iltaa!

10 kommenttia:

  1. Kaksi kerta vau! : Upea koti ystävällä ja ihan mielettömän hieno tuo kaariaukko-ratkaisu! Kertakaikkiaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystäväni koti on todella kaunis, lisää kuvia sieltä on kun selailet taaksepäin joulukuun postauksiin. Kaariaukko on omine haasteineen nyt paljon parempi, mutta luovuutta on saanut käyttää oikein urakalla!

      Poista
  2. Ai että tuli hieno tuosta ikkunasta :) Mitä tuo tumma tapetti on? Todella kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luovuutta on saanut käyttää todellakin, onneksi jotain keksimme tähänkin ratkaisuksi :)
      Tapetti on Studio Decorin mallistoa, ostin viimeiset rullat varastosta kolme vuotta sitten. Meidän entisessä kodissa oli sama tapetti vastaavassa huoneessa ja koska en ehtinyt siitä kauan nauttimaan halusin ehdottomasti "samanlaisen huoneen" tänne uuteen kotiin ;)

      Poista
  3. Kylläpä onkin kaunis tapetti, sopii tosi hyvin ystäväsi kotiin ! Ja voi, onpa teillä haasteita kerrassaan rempassanne, mutta hienon luovan ratkaisun keksitte toteuttaa !
    Mukavaa helmikuuta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapetti on omalla tyylillään hauska ja sopii juurikin tuohon kotiin. Kaariaukko on ollut aika haastava suunniteltava sen massiivisuuden vuoksi, etenkin pienen huoneen sisällä aukko on aivan valtavan kokoinen. Mutta tänään pääsemme taas asiassa eteenpäin ja tulos näyttää lupaavalle...on minulla kekseliäs mies!
      Oikein ihanaa helmikuuta sinullekin Tiina!

      Poista
  4. Vallan mainio ratkaisu ikkunaan. Ajatteleva keksii!

    VastaaPoista
  5. Kyllähän se keksii silloin kun se kulkee ;)

    VastaaPoista
  6. Hienon tapetin saitte laitettua ystävällesi, ja kauniilta siellä näyttää kotikin!
    Vau, remontti on edennyt hienosti ja tuosta ikkunasta tuli aivan upea!
    Kivaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Se on kaunis koti, joskus tekisi mieli muuttaa koko oman kodin tyyli vierailun jälkeen. Meidän yläkerta alkaa olla jo todella hyvällä mallilla, kohta pääsee sisustamaan loppuun...ja sehän on se paras vaihe!
    Mukavaa viikkoa sinnekin päin!

    VastaaPoista