Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







sunnuntai 28. elokuuta 2016

AURINKOA JA MYRSKYÄ

Viikonlopun sää on ollut vuorotellen aurinkoa ja myrskyä, onneksi sitä mukavampaa enemmän. Tänään onkin niin ihana auringonpaiste että on edes vaikea kuvitella että eilinen ilta oli todella tuulinen ja synkkä.



Naapurin isäntä ajoi pihaan tällaisen komistuksen, on se niin hieno!!



Vaikka syksy on kyllä aivan ehdottomasti jo ovella, päätti tällainen pieni yksilö vielä yllättää pihaterassilla : )


Luonnosta kerättävät kukat ovat jo melko harvassa, niinpä turvauduin harsokukkiin...



Onneksi näitä saa hankittua pitkin talveakin. 

Koska lauantaiksi oli luvattu kunnon myrskyä, pidimme pienimuotoiset venetsialaiset kotipihallamme jo perjantai iltana.








Sytyttelimme kynttilöitä ja istuimme iltaa nuotiolla. Ja kun ilta hämärtyi...








 ...ja vielä hämärtyi...





 ...oli tunnelma aivan sadunomainen. Tätä vuodenaikaa vihaan ja rakastan yhtäaikaa, tänä viikonloppuna ehkä taas rakastin!

1 kommentti:

  1. SCHAUT so gemütlich aus...

    wünsche noch einen schönen ABEND
    bis bald die BIRGIT aus TIROL

    VastaaPoista