Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







sunnuntai 11. syyskuuta 2016

SYYSRETKELLÄ

Viikonloppuna matkasimme suuntamme Raaheen ja siellä paikalliselle leirintäalueelle. Yleensä en mielelläni lähde vapaalla reissuun niille paikkakunnille missä poikkean tuon tuosta työni vuoksi, mutta nyt päätimme kuitenkin kokeilla pitkästä aikaa miltä tuntuu osallistua karavaanarien omiin "pirskeisiin". Tällä kertaa oli aiheena rosvopaisti treffit ja ohjelmaa oli kahdelle päivälle todella runsaasti. Yksi kohokohta oli tietysti rosvopaistien valmistus, jokainen vei oman lihan mennessään ja siellä ne yli 200 lihamöhkälettä kypsyi pe-la välisen yön maakuopassa. Nam...oli muuten hyvää!!! Melkeinpä tekisi mieli kokeilla joskus omallakin pihalla.

Monenlaista ehdimme viikonlopun aikana tehdä, mutta pääasiassa otimme oikein rennosti ja nautimme vain oleskelusta. Kahtena iltana pääsimme tanssimaankin pitkästä aikaa, pakko myöntää että parin kunnon boogi woogien jälkeen olo oli kuin tiskirätillä : ) Kyllä tuli tunne että pitäisköhän alkaa taas liikkumaan, tanssin pariin tekisi mieli taas palata.

Oma viehätyksensä on tässä syysretkeilyssäkin! Kävimme kävelemässä luontopolulla ja kiipesimme lintutorniin ihailemaan maisemia...








 Ja alaskin pitäisi uskaltaa tulla...



Mikähän se on että näin iän karttuessa korkeat paikat vain entistä enemmän tuntuu mahanpohjassa?


Vajaan kahden kilometrin matkalla ennätti olla monenlaista maisemaa ja kasvillisuutta, ei kyllä tee yhtään huonoa välillä tutustua ihan tuttuun luontoomme ja metsien ihmeellisyyksiin. Nämä retkeilyt ovat jääneet sen myötä kun lapset ovat kasvaneet aikuisiksi.








 En tiennytkään että metsässäkin voi kasvaa niin valtava määrä apiloita!






Saimme taas kerran rauhallisen ja nätin paikan leirillemme, siitäkin huolimatta että alueella oli yli 200 vaunua ja autoa.


 Kun autosta astui ulos, näkyi taustalla meri.



Mukavia muistoja lisää tämän kesän matkailu kokemuksista, saattoi olla jopa viimeinen tälle vuodelle "Teuvon" kanssa. Jälleen tuli vahva tunne siitä, että emme tehneet turhaa ostosta kun hankimme oman asuntoauton. Jo näin lyhyellä ajalla olemme tehneet monta mukavaa reissua ja on kiva tietää että ensi kesänä seikkailut jatkuvat taas : )

Leppoisaa sunnuntaita!

6 kommenttia:

  1. Syksyinen metsä on ihana! Eikä ole ötököitäkään kiusana. Tänään samoiltiin pari tuntia sienten perässä ihanassa kuusikossa ja suonlaitaa. Tuo asuntoautoasia on kyllä kiehtova, olisi myös aika helppo lapsiperheen matkoilla, kun koti kulkee mukana.
    PS. Apila taitaa olla käenkaali.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävää kyllä itikoita oli vielä, mutta kyllä niiden kanssa pärjäsi. Me olemme matkanneet vaunun kanssa jo silloin kun lapset olivat vielä mukana, todella näppärää.
      Voi nolous...kiitos viisaasta opetuksesta! Minä jo ihmettelinkin miten apiloita kasvaa keskellä metsää niin valtavasti :)

      Poista
  2. Ne oli hei ketunleipiä - ei apiloita ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No aivan, edellinen kommentoija nimesi käenkaaliksi. Ainakaa apiloita ei ole, se olisikin ollut outoa ja sitä ihmettelinkin. Pitäisi opetella enemmän tunnistamaan kasveja omasta luonnosta ;)

      Poista