Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







maanantai 20. joulukuuta 2010

JOULUMAA OMALLA PIHALLA

Voi mikä ihana yllätys minua odotti omalla pihalla kiireisen työpäivän päätteeksi kun  kotiin saavuin... ikioma joulumaa. Kuva otettu aamun sinisellä hetkellä, voitte uskoa että on kaunis pimeällä.


Huvimaja näyttää aivan isolta lyhdyltä.


Lisää kukkia...
joulukukkaset tekevät ihanan jouluisen tunnelman kotiin, ne ovat niin kauniita ja soma ruukku kruunaa kaiken!


3 kommenttia:

  1. Nyt on kyllä pakko sanoa että et näytä nelikymppiseltä, 10 vuotta nuoremmasta menisit! Sofian tuvalla on aina niin kiva käydä kun siellä on iloista palvelua, eilisellä reissulla tuli niin monessa muussa kaupassa elämäänsä kyllästyneen näköisiä myyjiä vastaan...

    VastaaPoista
  2. Ai että tuo lämmitti sydäntä... iso kiitos ja halaukset päälle!!

    VastaaPoista
  3. Tuo ensimmäinen kuva on jotenkin... Taianomainen...

    VastaaPoista