Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







maanantai 18. kesäkuuta 2012

PIIITKÄN PITKÄ POSTAUS

Viikonloppu mennä hurahti jälleen kaikenlaista touhuten ja nauttien parista oikeasta kesäsäästäkin. Perjantaina ja lauantaina tuntui jo siltä kuin meillä olisi aivan oikea kesä, mutta tänään sitten satoikin oikein olan takaa. Mutta saatipahan tehtyä pojan huoneen remppaa hyvällä omalla tunnolla. Seinät tapetoitu, katto maalattu, listat laitettu ja kaappien ovet melkein maalattu... siinä viikonlopun saldo. Laitan kuvia sitten kun alkaa näyttämään suurinpiirtein valmiilta.

Perjantaina piipahdin Aseman laidalla pihakirppiksellä ja jotainhan sieltä lähti mukaan. Kiitos Satu kun sain vierailla ihastuttavassa kodissasi! Kotinne oli kaunis ja kodikasta vanhantalon tunnelmaa täynnä! Tällaisia aarteita sieltä sitten haalin mukaani...


Tämä on kuulema mantelimylly, hauska kapine vaikka tuskinpa sillä manteleita alan mylläämään...


Yläkerran veskiin lapsille oma pieni lääkerasia


Huvimajaan saatiin oma ratio, kyllä nyt kelepoo kuunnella entisten nuorten sävelratiota.


Ja sitten vielä ihastuttava tyyny pihalle uuden uutukaiselle rautasoffalle...



Jos joku kaipailee rautakalusteita pihalleen, saa niitä kauttani. Laita vain viestiä, niin voin kertoa lisää valikoimista.


Mummonpyörä löysi paikkansa pihalta jälleen


Muutama kuva pihalta lisää...


Jos jokin keskeneräinen voi ärsyttää, niin se on tuo pihapolku. Jostain täytyisi repäistä aikaa ja intoa tehdä se valmiiksi.







Pöytä sai seurakseen krumeluutuolit, hiukan romantiikkaa mökkiin. Näitä tuoleja myös mahdollista saada kauttani.


Kevään antiikkimessuilta hankkimani kaappi löysi paikkansa täältä...






Huvimajasta on alkanut pikkuhiljaa tulla oikein mieluisa paikka koko perheelle, tänne on aikas kiva vetäytyä välillä aivan omaan rauhaan lueskelemaan ja rentoutumaan. Melkein jo odotan loppukesän hämäriä iltoja, jotta pääsen sytyttelemaään mökin täyteen kynttilöitä.

Tämä ihanuus löytyi Pumpulikukasta...


 Arttukin viihtyy mamman kanssa mökissä oikein hyvin...




Lauantaina käväisin pikaisesti jälleen kirpparilla ja voi minkä löydön tein!!
Kuudes puuttuva jälkiruokakulho on nyt sitten tässä. Enkä voinut olla ostamatta tuota kermanekkaakaan, vaikka minulla jo yksi sellainen on. Kuten jo aiemmin kerroin, näiden hinnat ovat olleet aika laidasta laitaan ja nämä nyt sitten sattuivat olemaan aikas lailla halpoja :0)


Lisäksi löysin toiset neljä kappaletta tällaisia...


...pieni tylliliinakin kuului tämänkerran löytöihin ja niin myös mehukannukin.


Ja sitten vielä tämä pieni kesäkassi. Luultavasti tämä toimii meillä jonkinlaisena säilytyspussukkana.


Sunnuntai olikin sitten maalauspäivä (ja sadepäivä), siinä olikin mukana tällä kertaa koko perhe. Katon maalaus on kyllä aika p...stä, mutta kyllähän tuo saatiin tehtyä kun oli monta häslääjää touhuamassa. Minä ja tytär sudittiin paneelien välejä pensselillä ja isäntä tuli perässä telan kanssa.
Artturi sitten toimikin päällysmiehenä siinä sivussa :0)



Hui kauhistusta, kellohan on vaikka mitä. Nyt nukkumaan ja aamulla töihin. Neljä päivää ja sitten saan viettää reilun viikon loman. Se tuntuu jo aika ylelliseltä se!

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia pihalta ja huvimajasta!! En yhtään ihmettele, että alatte viihtyä siellä! Artusta puhumattakaan ♥ Voi, tuota isoa pehmoa!

    Kiva, että piipahdit kirpparilla ja löydöt ovat mieluisia. Mantelimylly tai raastin, mikä lie, on yksinkertaisen kaunis vanha esine.

    Maalauspuuhat, yaks...ei näytä Artullekaan maistuneet ;D Päällysmiehenä olo on paljon mukavampaa *hih*

    Työniloa viikkoon !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva oli käydä ja kotikierros oli oikein kivaa ekstraa, kauniita koteja on kiva nähdä ja ihastella.
      Katon maalaus on kyllä aika kökköä puuhaa, muuten kyllä tykkään siitäkin touhusta. Joku hullu nääs tykkää remppahommista, olet sen varmaan huomannut.
      Ihanaista juhannusta koko poppoolle, jos ei ennen sitä nähdä!
      Ps.Pörri oli kyllä livenäkin aika lutunen, tuli mieleen meidän aiempi Mimmi-kissa jota sai muokata mielinmäärin. Arttu on hiukan enemmän sellainen jässikkä :0)

      Poista
  2. Ihan mahottoman ihania löytöjä!!
    Tuo kassi on ihan nostalginen, tuntuu että kaikki kynnelle kykenevät väsäsi niitä tuolla vuonna kaks ja kuus...

    Minä jo Sadulle kommentoinkin että onneksi oli piha- eikä blogikirppis, siellä näkyi niiiiiin paljon niin ihanaa tavaraa!

    Ja nyt toistan itseäni, älä hemmetissä maalaa tuota pöytää ☺ -nyt siinä on niiiiiin sopiva kontrasti tuolien kanssa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep jep...tuli selväksi, pöytä jääköön tähän väriin :0)
      Se olikin arvattavissa että Sadun kätköistä löytyy aarteita.
      Ihanaa juhannusta Lillaan!

      Poista