Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa. Ja niinkuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuus projekti...ihana sellainen!







lauantai 5. tammikuuta 2013

KYLLÄ NAURATTI

Eilinen päivä meni jotenkin makiasti nauraen niin töissä, kotona kuin kirpparillakin... mikä lie kaikkia vaivannut kun hulvattomat jutut lentelivät milloin kenenkin suusta. No...se oli perjantai ja TAAS päästiin vapaalle!!
Palaan nyt kuitenkin tähän töiden jälkeen piipahdettuun pikaiseen kirppari käyntiin, kyllä nimittäin nauratti. Ensin hiukan sivusta kuultua...

Lapsethan nyt tunnetusti ovat aika avoimia eivätkä turhia häpeile ja näinpä iloinen reippaanpuoleinen tumma pikkutyttö olikin oikein touhukkaalla ja äänekkäällä tuulella äitinsä mukana kulkiessaan kirpparihyllyltä toiselle. Äiti tuntui puhuvan jotain muuta kieltä kuin suomea, mutta tämä pieni neiti hallitsi suomen kyllä oikein hyvin!
Kirpparillahan tunnetusti on monenlaista tavaraa ja niinpä sieltä löytyi myös lasten satukirja. Tyttö nyt kuitenkin oli sen verran pieni että tuskin vielä lukea osasi, mutta tarinaa tuntui riittävän siitäkin huolimatta ja kaikenlisäksi hyvää sellaista... kunnes! Sadussa taisi olla joku todella vihainen henkilö, kun tyttö antaumuksella karjaisi: Nyt saatanan lapset nukkumaan! Ja kun oikein innostui, niin tämä sama lause toistui useampaan otteeseen ja entistä isompaan ääneen. Liekkö äiti edes ymmärtänyt mitä tyttö huuteli, mutta ainakin minua ja muutamaa muutakin asiakasta hiukan hymyilytti vaikka tuo kirosana nyt ei niin mukavalta kuulostanutkaan.

Toinen juttu joka minua huvitti, tapahtui sitten kirpparin kassalla kun menin maksamaan tätä pientä Riihimäen Ludvig-sarjan kulhoa.


Näitähän olen keräillyt kun on vastaan tullut, mutta hinta on tietysti aina tuurissaan. Ne jotka näiden arvon tuntevat niin osaavat pyytää hiukan enemmän, mutta joskus taas olen löytänyt aika sika halvallakin. No tämän sokerikon hinta ei ollut se aivan halvin, mutta kun vastaan tuli ja puuttui niin myös ostin.
Kun annoin tämän sokerikon nuorelle kassatytölle käteen jotta saapi hinnan kassaansa näpytellä, meni tyttö jotenkin vaikean oloiseksi ja hiukan hämillään sitä käsissään pyöritteli. Jotenkin noteerasin tämän heti ja ennätin jo mielessäni miettiä että mistä nyt kiikastaa.
Eihän se sokerikko toki iso ole ja aivan reilua että myyjä hiukan kyseenalaisti hinnankin : ) Lapussa kun luki 12.00 ja näinpä kassaneiti kysyi varovasti: Oletkohan nyt tulkinnut tuon hinnan aivan oikein? Hetken mietin mitä ihmettä hän sillä tarkoitti, kunnes sitten arvasin... hän ei tietenkään nuorena ihmisenä osannut ajatella että jotkut lasiesineet nyt vain voivat maksaa hiukan enemmän kuin 1,20 € ja halusi varmistaa että tälläinen vanha käpy ei mene ihan harhaan.
Reilua sanon minä, mutta kyllä minua myös huvitti neitokaisen ilmeet ja äänensävyt. Ei tainnut oikein ymmärtää asian jujua, mutta olisihan tuolla rahalla toki jonkun sidun ostanut ; )

Että näin : ) Muuta en onneksi löytänyt, joten ei tuo 12 euroa nyt niin kauheaa ollut ja nyt omistan myös Ludvigin sokerikulhon.

Mukavaa viikonloppua toivotellen lopetan höpinät nyt tähän!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti