Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa. Ja niinkuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuus projekti...ihana sellainen!







torstai 1. elokuuta 2013

VALINTOJA...VALINTOJA...VALINTOJA

Niinpä... täällä tehdään valintoja  niin kuin kissanruokamainoksessa konsanaan. Tällä kertaa vuorossa tapetit, mikäs sen mukavampaa. Päätin tehdä asian itselleni sen verran helpommaksi, että en ottanut montaa kirjaa vaihtoehdoksi ja pysyn siinä ajatuksessa mitä olen jo päättänyt aikaisemmin. Tyyli siis enemmän mummolatapettia, joten jätin suosiolla ne Boråksen-tapettikirjat hyllyyn. Niin ihania juttuja kuin siellä olisikin, mutta en hämmennä tätä palettia nyt sekaisin. Yksi tapetti kuitenkin tulee myös sieltä mallistosta, olen sen ostanut jo varmasti kaksi vuotta sitten ja ovat vain odottaneet sopivaa seinää. Rajoite on, että sitä ei ole kuin kaksi rullaa... mutta keksin jo sille käyttöä. Se jääköön sitten odottamaan paljastusta aikoinaan.

Mutta tässä nämä mitä tulossa olisi...


...tämä tulevaan mini kodinhoitohuoneeseen, joka rakennetaan tänne "entiseen" miesten vessaan. Vaatii vielä purkuhommia, mutta kaikki aikanaan.


Tämä portaikkoon...


...hoksasiko kukaan että tapetti on aivan sama kuin entisen kotimme ruokailutilassa?


Portaat maalataan valkoisiksi ja muutakin pientä muutosta suunnitteilla.


Ja lisää tuttua tapettia, mutta kun on kerran hyväksi havaittu ja tykätty...niin miksipä sitä muuttamaan!
Rakastan aivan ylikaiken tätä mustaa kukkaista ja sanoinkin Kajaanista lähtiessäni, että haluan tämän saman pikku lempihuoneeni myös uuteen kotiimme olipahan se missä tahansa. Näin olisi siis tarkoitus tehdä :0)
Viereinen tapetti tulee yläkerran aulahuoneeseen ja tuo musta myös yläkertaan vierashuoneeseen.
Kaikki nämä tapetit ovat Studio Decorin mallistosta, joita myös itse möin aikoinani omassa liikkeessäni.

Seuraavat ovatkin sitten perinnetapettimallistosta.


Juhannusruusua haluan ja toivon hartaasti että myös tyttäreni haluaisi sitä hänen huoneeseensa. Alla kuva huoneesta, johon rakennetaan väliseiniä sitten joskus.


Tässä koko komeus yläkerrassa, tänne sijoittuu sitten myös se vierashuone ja aulatila.



Sitten vielä vessat...






Tänne tulee ihana vanha lavuaari jonka löysin Menneitten Majalta.


Keittiön yläkaapit saapuivat tällä viikolla ja alakaappien rungot lähdemme hakemaan lauantaina Ikeasta. Kaappeja ylös ei tulekaan muuta kuin kaksi tällaista ja avohyllyt.


Vetimiä Kärkkäiseltä.


Jonkin verran saatiin jo panelia seinällekin, homma jatkunee taas viikonloppuna kun saan ikioman remppareiskani taas tänne Ouluun.


Pieni malttamattomuus meinaa välillä iskeä, mutta ei auta kuin edetä siinä tahdissa kuin aika antaa myöten.
Nyt nukkumaan, huomenna olisi sitten se perjantai :0) Hyvää yötä ja kauniita unia!

16 kommenttia:

  1. Kyllä se siitä... pikkuhiljaa :)
    Kauniita tapettivalintoja, huolisin varmaankin minkä vaan niistä. Ehkäpä meillä onkin jotain yhteistä makua (ei kai!), Satu sanoi meillä piipahtaessaan, että Johanna tykkäisi tästä tummuudesta :D Tai jotain sinne päin se oli...
    Iloisia remppapäiviä!

    VastaaPoista
  2. Uskon kyllä että meiltä löytyy myös yhteistä makua, tykkään aivan hirmuisesti tyylistäsi ja etenkin Namussa se tulee hyvin esiin. Hmmm...tummuus?? Kaunista joo sopivissa määrin, en halua kaikkea valkoiseksi. Kaikenlaiset tyylit ovat ihania ja joskus onkin vaikea valita mitä haluaa, mutta huomaan palaavani aina takaisin kuitenkin siihen omimpaan. Valkoistakin tuli kokeiltua ja silloin tunsin että en ole omassa kotonani.

    VastaaPoista
  3. Ihania tapetteja ja nuo vetimet on aivan mahtavat!
    Reilu vuosi sitten muutimme vastaremontoituun kotiimme ja olihan se edellinen vuosi hurja, kun piti niin monesta ihanasta valita se itselle sopivin. Mutta tyytyväisiä ollaan, tai siis saatiin molempia tyydyttävä ratkaisu. Yksin remonttia tekevänä olisin ehkä tehnyt rajumpia ratkaisuja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valinnat ovat niin vaikeita monesta ihanasta, mutta pysyin tiukkana tällä kertaa. Osa syy siihen on kyllä sekin, että en vain kertakaikkiaan ehdi työni lomassa kiertää eri kauppoja, joten helpointa oli valita omista kirjoista ja niistä mitkä jo valmiiksi tiesin.

      Poista
  4. Ihan huikean hauska seurata näitä isompia remppoja :)
    Sielunsa silmin kun tekee omia kuviaan, niin on sitten kiva ihmetellä että menikös ne ajatukset edes sinnepäin....

    Mukavaa aherrusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan meneekö ne edes omien mielikuvien mukaan ;0) Nuo suunnitelmat kun tuppaavat aina elämään rempan aikana.

      Poista
  5. On siinä valinta tehtäviä kerrakseen ja kauniita olet valinnut...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania tapetteja löytyisi kyllä pilvin pimein, en uskalla alkaa liikaa edes niitä katselemaan.

      Poista
  6. Ei taida teilläkään olla ihan pieni remonttiprojekti menossa! Minäkin kiertelen tapetteja katselemassa, sillä erotuksella, että Boråsin valikoimista taitaa löytyä ne parhaimmat Tapettitalon tuotteiden ollessa turhan tyyriitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Boråksella on kyllä aivan ihania tapetteja, mutta päätin vetäytyä niistä jotta en tee tästä itselleni vaikeampaa. Studio Decorin tapettikirjat kun löytyvät minulta kotoa ja tietty etukin siinä olemassa kun itse niitä myyn vieläkin tarvittaessa. Tapettitalon tapetteja tarvitsen sen verran vähän, että raaskin ne ottaa. Helposti käy niin, että en maltakaan pysyä siinä tyylissä mitä olen päättänyt, näin en ala rönsyilemään liikaa ;0)Eikö olekin ihanaa puuhaa Susanna?!

      Poista
  7. Kivoja tapetteja olet valinnut, ja tuo juhannusruusu ♥ Se on nyt ihan mun lemppari, jota on pakko saada johonkin nurkkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Anni, näin minäkin ajattelin jo valmiiksi edellisessä kodissa!

      Poista
  8. oijoi, mikä ylläripylläri, täällähän on pantu tuulemaan! Kauniita tapetteja ja huoneet eikun uusiksi :)
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulemaanpa todellakin, ainakin on sotkua saatu lisää aikaiseksi. Mutta tuo meidän tuuli olla kyllä aika laimeaa, ajan puute tekee työstä hidasta. Mutta tarkoitushan ne huoneet olisi saada jossain vaiheessa valmiiksi, keittiö olisi se kaikista tärkein. Saattaa talvella muuten alkaa palelemaan kun joutuu ulkona grillailemaan :)

      Poista
  9. Ihania tapettivalintoja olet tehnyt. Tuo juhannusruusu tapetti on mun suosikeita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin, toivon vaan hartaasti että myös tytön mieli olisi sama :) Tapetti oikeastaan sopii täällä parhaiten juuri siihen huoneeseen. En ole päässyt vielä jututtamaan häntä, kun bestis kaveri on Kajaanista käymässä ja taitaa nyt muut asiat olla tärkeämpiä.

      Poista