Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa. Ja niinkuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuus projekti...ihana sellainen!







lauantai 1. helmikuuta 2014

KIRPPISTELYÄ VAALASSA

Eipä ole tullut käytyä Vaalan antiikkikirpparilla todella pitkään aikaan, taitaa olla viimeisin käynti joskus viime keväänä huhtikuun aikana. Mutta nytpä läksin kun oma äityliini Kajaanista houkutteli, teimme siis treffit Vaalaan...onhan se tasan aikalailla puolessa välissä Kajaania ja Oulua. Hiljaista oli kirpparilla, taisivat kaikki olla jo käyneet viikkoa aiemmin. Paikka näyttikin aika tyhjänlaiselta siihen verrattuna mitä yleensä kun uusi kuorma Ruotsista on juuri tuotu. Mutta kun kerran on sinne asti lähdetty, TÄYTYYHÄN sitä nyt jotain ostaakin. Ja ostinhan minä, siitä ei epäilystäkään ;0)

 




Tällainen vaaka se vielä puuttui :0) Olen näitä monesti katsellut, mutta milloin ovat olleet liian suuria tai liian valkoisia...nyt se sitten tärppäsi ja hintakin kohdillaan. On jopa aivan käyttökelpoinen vempain! Mikä parasta, mitään suurempia nurinoita ja ihmettelyjä ei miehenkään suusta kuulunut.


Tyynynliina ja pari lampunvarjostinta, siinä antiikkikirpparin saaliit tällä kertaa. Käsissäni oli aivan ihastuttava Rörstrandin soppakulho, mutta kun näin miten äitini oli siihen ihastunut luovutin sen hänelle. Oli se kyllä NIIIN kaunis, harmi kun en kuvaa ottanut.

Mutta eihän tässä toki vielä kaikki, onhan Vaalassa toinenkin ihana aarreaitta. Seuraavaksi suunta antiikkiliike Pänikkä ja piironkiin. Tässä sitten tulos...


Ihana thilley-valaisin...



...ja suuri rautakattila herkkujen säilytykseen. Ei siis aivan turha reissu ollut ja mikä mukavinta, oli kiva nähdä rakkaat vanhemmat ja Ruffe-koira samalla kertaa.
Tämän päivän yllätys miehekkeeltä oli lausahdus heti aamutuimaan: Nyt aloitetaan vessa remontti, mene tyhjentämään sieltä tavarat pois. No ei tarvinnut kahta kertaa käskeä, vaan romppeet lähtivät tohinalla pois. Nyt tuolta taustalla kuuluu iloinen kolina ja kalina, pääsen ehkä piakkoin tapetoimaan.
Tästä se lähtee...



Rattoisaa lauantaita kaikille ihanat! 

LISÄYS TUNNIN PÄÄSTÄ...



27 kommenttia:

  1. Oih! Alkaisipa remppa meidänkin vessoissa, vaan ei ole ajankohdasta tietoa... Ihana vaaka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä inspistä tässä talven pimeydessä vähän haettu, mutta jospa se tästä. Kaksi olisi vielä tämän jälkeen jäljellä ja muutakin remppaa vielä riittäisi aikalailla.
      Vaaka oli löytö, sopii meille.

      Poista
  2. Löysitpä kauniin vaakasen;) Ja muutenkin hyviä löytöjä;) Mukavaa helmikuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihdoinkin vaaka joka oli järkevässä koossa meidän keittiöön ja väristäkin tykkään.

      Poista
  3. Tuttuja tavaroita :) Vieläkö tuo vaaka siellä oli? Ihailin sitä jo alkukuusta, mutta jotenkin ei vain lähtenyt meidän mukaan :=)

    Se oli varmaan teille tarkoitettu. Näin uskon :=)

    Kivoja löytöjä!

    Oliko Petellä se meidän entinen jättivaaka vielä myynnissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli juuri meille tarkoitettu ja sopii oikein hyvin tuohon paikkaan. Teidän entinen jättivaaka (oli muuten aika mainion mallinen, mutta valtava) siellä vielä odotti uutta kotia. Varattu lappu oli, mutta Kajaanilaista noutajaa ei ole kuulunut. Missä ihmeessä se on teillä mahtunut olemaan?

      Poista
    2. Köökissä tietty :-) Mutta juuri tuon mallinen oli se vääränmuotoinen meillekin. Annoin Petelle ja Terhille vaihdossa.

      Poista
  4. On kyllä näpsä vaaka, ja väri on oikein bueno.


    Mukavia remppailuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään väristä, olen jostain syystä allerginen liian valkoiselle.

      Poista
  5. Ihanan vaakan löysit :) meilläkin piti alkaa vessa rempa mut alkaakin keittiöremppa, hih ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Remppa kun remppa, mutta kyllä keittiö vessan voittaa :0) Meillä se jo takana, nyt hommat jatkuu muualla.

      Poista
  6. Nämä sinun Vaala-käyntisi ovat aina sellaista puukon kääntöä haavassa, kun ei sinne asti täältä pääse varmaan ikinä elämässään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih reppanaa, mutta jos vaikka kesällä?! Tiesitkö että vastaavat kirpparit löytyvät myös Kuopiosta ja Espoossa. Olisiko jompikumpi lähempänä sinua?

      Poista
  7. Hieno vaaka! Itsekin olen vanhoja vaakoja etsinyt, mutta harvoin löytää toimivaa. Iteki tykkäisin, että on ihan käytössäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tämä on aivan käyttökelpoinen. Meille näitä erilaisia vaakoja on kertynyt jo useampiakin.

      Poista
  8. Onpa komea vaaka! Vaalassa en minäkään ole käynyt pitkään aikaan... Tänään kuitenkin huutokauppaan :)

    VastaaPoista
  9. Ihanat löydöt ja etenkin tuo vaaka tosi hieno. Itsekin sen varmasti olisin ostannut tänne meille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaka oli aikas näpsäkän kokoinen, tahtovat olla niin isoja yleensä että ei mahdu ainakaan meidän keittiöön. Toinen juttu mistä pidin, oli tuo väri.

      Poista
  10. Hienoja löytöjä. Mites meinaat rautakattilaa käyttää, sehän taitaa olla ikuinen. Minulla on ihan uusi rautapata ja pannukin, ja todella ihmeissäni olen niiden käytön suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun kattila taitaa tulla leivän tai muun säilöntään. Pohja ruosteessa, pitäisi puhdistaa mutta sisäpuoli ehkä ok. Nyt kun tuon sanoit, täytyy ehkä tutkia kattilaa tarkemmin.

      Poista
  11. Ihana blogi sinulla! Täällä yksi kirppishullu, joka olisi kanssa ottanut tuon vaa'an mukaansa samantien... Tai noh, kyllä sitä hintalappua olisi vähän pitänyt vilkaista myös... kaunis on myös tuo valaisin ja muut ihanuudet. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari ja mukavaa kun löysit perille ;0) Täytyyhän sitä hintalappujakin katsoa, toki joskus saattaa sortuakin. Mutta tämä vaaka oli ihan kohtuu hintainen ja siksipä mukaan lähtikin.

      Poista
  12. Ihania löytöjä! Tuo vaaka on mahtava. Täällä päin ei tuollaisia kirppareilla näe.
    Mukavaa remonttia!

    VastaaPoista
  13. Mutta onneksi on tämä internetin ihmeellinen maailma, sieltä saattaa löytyä ihan mitä vaan...vaikkapa vaakakin hyvällä tuurilla ;0)
    Remontti alkoi ja tähän vaiheeseen se kyllä nyt jäikin. Työtä nyt niin paljon, että aika tahtoo mennä sen parissa. Mutta katsotaanpa viikonloppuna joko saisin tapetit seinään.

    VastaaPoista