Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







keskiviikko 5. helmikuuta 2014

MÄ NIIN TYKKÄÄN!

Kaikkeen tottuu ja kohta näitä remontin tuloksia ei enään huomaakaan. Tänä aamuna aivan pysähdyin tarkastelemaan keittiötämme ja ajattelin ääneen, että tykkään tästä niiiiin paljon...ja oli aivan pakko räpsiä kuvia.
Tässäpä näitä sitten olisi...










 Ja vakiokalustoonhan kuuluu kukapas muu kuin Mauno ;0)










































 Ja vielä ruokailutilan puolen katsaus...










Pimeää, mutta meillä niin normaalia. Hahmotatte kuitenkin hiukan miten päin nämä kaikki täällä köökissämme sijaitsee.


Aimo annos tuli räpsittyä kuvia, mutta tulipahan tämä keittiö puoli esiteltyä oikein kunnolla ;0) Kiva jos viihdyitte, seuraavalla kerralla hillitsen kuvaus intoani.

32 kommenttia:

  1. Huomenta sinne meren toiselle puolelle !

    Tosi paljon ihania kuvia.
    Teilä on niin ihana keittiö.
    Ja olet ihan oikeassa ett joskus pitää pysähtyä katsoon sitä mitä on saanut tehtyä eikä vaan sitä mitää pitäis tehä.
    Mekin remontoidaan täälä kotona.
    Ja yritän kans nauttia.

    Niin tunnelmallista ja ihanaa !

    Hyvää viikonloppua myös !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja onpa kiva kun vähän kauempaakin olet tänne meille löytänyt! Kyllä vaan, sen mitä on saavuttanut, tahtoo unohtua...joten välillä täytyy pysähtyä katselemaan ympärilleen. Ja valokuvat ennen remppaa muistuttavat siitä hyvin.
      Hyvää viikonloppua sinullekin, tulen vastavierailulle!

      Poista
  2. Voi jumprahuti miten iiihana kyökki sinulla onkaan! Aivan täydellinen! Kyllä emännän kelpaa keittiössä hääriä! :D

    VastaaPoista
  3. On kyllä niin ihanan näköstä - just miun maun mukkaan :)
    Mistä tuo Cat Food -astia on? Entäpä pitsireunuksinen kello?

    t: Mummeli Keski-Suomesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummelille! Cat food-astia on omasta vanhasta myymälästäni, mutta olen kyllä nähnyt näitä myös joskus Askossa (ainakin Kajaanin) ja vastaavia on ollut joissakin sisustusliikkeissä.
      Kellon olen ostanut muutama vuosi takaperin Helsingin stokkalta.

      Poista
  4. Ihana,ihana,ihana!!!!! Ja kisulla on kissanpäivät:)

    VastaaPoista
  5. Kiitos Anne-Mari! Mauno nauttii olostaan "porealtaassa", vähän turhankin paljon ;0)

    VastaaPoista
  6. Kyllä huokailisin minäkin aamuisin...aivan ihana on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun työssäni ei yleensä tarvitse olla aamulla aikaisin menossa, joten kerkiäähän sitä huokailemaan ja ihastelemaan...se on se ainoa hetki yleensä kun saan vielä olla yksin kotona.

      Poista
  7. Huhhuh! siis aivan ihana keittiö ja paljon kivoja yksityiskohtia. Ihania tavaroita...uutta ja vanhaa. Ei voi kuin ihailla uudestaan ja uudestaan:) ja ihana Mauno!:) RJ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kumarrus, pidän niin kaikesta kauniista...ja Maunosta :0)

      Poista
  8. Voi ihanuus, mitä kuvia. Niin paljon tutkittavaa ja ihasteltavaa. Kerrassaan ihana keittiö! Ja voi Mauno. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eena, tutkittavaa kyllä meidän keittiössä jostain syystä riittää. Ja voi apua...ens viikonloppuna olisi antiikkimessut tiedossa!
      Mauno on Mauno ;0)

      Poista
  9. Mikäs tuolla on viihtyessä, ihana keittiö!
    Ajatukset tuppaa vaan välillä karkailemaan omille teilleen kun tuijottelee noita kaikkia hurmaavia juttuja joita sulla löytyy :) - meinaa tulla jotain ajatuksenpoikasia, ja sitten mä komennan itseäni tiekasti, että tuijotteles nyt vaan niitä Johannan kuvia äläkä suunnittele mitään :D
    Tuossa nimittäin nytkin odottelee tavaroita Lillaan viemistä. Siirrän siis kaaosta paikasta toiseen....

    Tuo Mauno on sitten suloinen altaanvalloittaja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna mennä vaan...vaikka kotisi on kyllä kaunis juuri noin. Mutta sinut tuntien, vielä tulee näkymään monta muutosta ja ideaa...niin ja onhan se Lillakin olemassa.
      Mauno on niin ihana mamman pusupoika, olen aivan rakastunut tähän herraan.

      Poista
  10. Vau mikä keittiö! Mä niin tykkään tuosta tavaran paljoudesta. Tosi kivan näköistä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jostain syystä minäkin viihdyn tämän paljouden keskellä ;0)

      Poista
  11. Milloin saamme muista tiloista kuvia jännityksellä odotan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se saattaa kyllä vielä kestää...remontti etenee hitaanlaisesti ja välillä ei ollenkaan. Mutta tuleehan niitä kun jotain saadaan aikaiseksi.

      Poista
  12. Todella tunnelmallinen keittiö. Ihana!

    VastaaPoista
  13. On kyllä aivan unelma tuo teidän keittiö ja kaikki tavarat siellä. Mauno on kuin meidän laku..aina altaassa ja vaikka päästäisin vettä sinne täysillä niin kissa ei liikaha:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mirva! Sama täällä...Mauno ei liikahda mihinkään, vaan sitten alkaa veden liputus pitkällä kielellä.

      Poista
  14. No kyllä kuule kuuluukin tykätä!!! Ootte kyllä onnistuneet keittiön rempassa täyden kympin arvoisesti. Kaunista!!!

    VastaaPoista
  15. Kiitos Hanna-Riikka, pääsin miehen iloksi toteuttamaan juuri sellaista keittiötä kuin halusin...ja sehän tietää aina hommia mies väelle ;0)

    VastaaPoista
  16. No huh, että on ihana keittiö!

    On mulla vielä pitkä matka tuohon tavaramäärään ☺

    Mä tykkään myös aivan hirveesti tuosta porealtailijasta ♥ Haleja !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu...mutta tavaran määrästä en olisi kyllä niinkään varma ;0) Mutta kaunista ympärillä olla pitää, vai mitä kamusein?
      Mauno saa halit, on se kuule sellainen herra että ei toista...veikeä jättiläinen jolla on mahtava ääni (tulee mieleen sellainen maantiekiitäjä). Kerttuli on sellainen ujo tyttö, mutta samalla myös vielä enemmän hellyyden kipeä kuin Mauno ja opettelee tätä allas ilmiötä perässä.

      Poista
  17. Piti tulla uudelleen katselemaan näitä kuvia :) En käsitä, miten taitavia jotkut vaan on saamaan sitä tunnelmaa aikaan ja ensinnäkin remppaamaan valtavan tilan noin kotoisaksi.
    Mulla on kans melkonen tavaramäärä vaikkakin pienemmissä tiloissa (paljon pienemmissä..) ja rakastan sisustamista, vanhoja huonekaluja ja esineitä, peltipurkkeja, messinkiä you name it! Lapsenlapset viihtyy, kun mummolassa on paljon tutkittavaa :)
    Minäkin odotan kuvia muistakin tiloista. Mulla muuten vanhempi kissa oli Mauno ja nyt on enää tuo nuori hunsvotti Turo.

    t: Mummeli Keski-Suomesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ihanaa kuulla että meitä tavaran hamstraajia löytyy enemmänkin...ja tänään tuli käytyä taas antiikkimessuilla ;0)
      Kissat on niin ihania...Maunot, Turot ym.

      Poista
  18. Tosi kiva keittiö. Shown kyllä melkein varasti tuo iki-ihana Mauno!

    VastaaPoista