Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

SE OLI HÄVINNYT SIITÄ ONNEKSI

Ihana pieni miniloma takana akselilla Kokkola, Pietarsaari sekä tullessa vähän Kalajoki ja Raahekin...paljon juttua ja kuvia ja tapahtumia ja tietenkin löytöjö...mutta sitä ennen vilautan aulaamme joka muuttui kertaheitosta. Siitä oli meidän reissun aikana lähtenyt se kaamean hirveä punainen sohvahökötys pois, kiitos sille ihanalle miehelle joka sen siitä nouti (tori.fi). Joku postaus sitten siitä oli kuvakin, mutta nyt en halua sitä enää edes vilkaista...joten en laita kuvaa. Tilalle saimme nyt kannettua tämän ihanuuden omalle paikalleen...


Nyt vain vielä pitäisi tuo takana oleva seinä purkaa ja tehdä siitä suora. Kuvassa sitä ei kunnolla erota, mutta se on ikävän pyöreä ja sen takana on makuuhuoneemme jossa on typerä "tynnyriseinä". Laitan sitten joskus siitä kuvaa, kunhan aloitamme seinän hommat.


Kattolamppu on kirpparilöytö, taisi maksaa 4 euroa. Minusta aika söpö!


Jotta ei ihan näin lyhyeksi jutut jäisi, niin vilautanpa samalla myös aivan itse ja omin kätösin tehdyt taulut jotka väsäilin viikolla. Luonnon kukat ovat saaneet minut tänä kesänä hurmioon, joten jotain talven varalle.






Tuli ihan lapsuus mieleen kun koulutehtävänä oli kerätä ja kuivata kasveja, mielenkiintoista ja mukavaa...sitä paitsi minusta näistä tuli aivan ihanat taulut.
Olisi kyllä niin paljon kerrottavaa...mutta nyt en malta, jatketaan paremmalla ajalla. Heips ja palataan!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti