Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







sunnuntai 2. marraskuuta 2014

TALVISIA TUNNELMIA

Se olis sitten jo marraskuu, hui miten aika rientää...kohtahan on joulu TAAS!! Monet näyttävät jo kovasti laittelevan joulua, mutta itse taidan pysytellä vielä entisissä tavoissani. Odotellaanhan sitä joulukuuta alkavaksi ensin. Toki jotain talvista pitää saada kotiin, onhan siellä vaihteeksi lumi maassa joka taitaa kuitenkin jälleen sulaa pois.





On se vaan niin kiva istahtaa aamulla lämpimän taljan päälle kun ulkona paukkuu pakkanen (ehkä) ja puuliedessä ritisee tuli antaen suloista lämpöä.


Helmililjat saa kukkia meillä näin ennen jouluakin, en malta millään odotella pääsiäistä tämän esille panoon.


Onneksi näistä kestokukista on tullut jonkinlainen sisustustrendi, en enään häpeä yhtään laittaa omaan kotiin näitä. Olen vain tarkka siitä, että kukan täytyy olla aikaslailla aidon näköinen. Käteviä näin kissaperheessä ja huonon kukkienhoitajan hoivissa.

Eilen kävimme miehekkeen kanssa yhdessä shoppailu reissulla Kiimingissä. Todella nerokasta yhdistää hurmaava sisustusliike ja todella kattava eräliike saman katon alle. Kävi jopa niin, että minä olin ennemmin jo valmis lähtemään pois kuin mies :D

Liikehän on nimeltään White House, mitä ihanin putiikki ja täynnä kaikenlaista kivaa. Oma ostokseni oli tämä suloinen lyhty.






Nyt ensimmäisille torttukahveille, suloista sunnuntaita!

10 kommenttia:

  1. Minäkin pidän helmililjoistani, nuo tekokukat on siitäkin käteviä, kun ei tarvitse miettiä, saako ne valoa vai ei :)
    Miten ihanan lyhdyn oletkaan löytänyt, oih! Oikein mukavaa marraskuun alkuua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä se, aina yhtä kauniita vaikka olisi välillä kaapin perälläkin :) Helmililjat ovat ihania, mutta aitoja en ole onnistunut pitämään kovinkaan kauan hyvän näköisinä. Mukavaa marraskuuta!

      Poista
  2. Juu, joulukuu sen olla pitää, että j-sanaa voi käyttää ☺
    Tuo liike on kyllä ihana!! Meilläkin käy aina niin, että jostain syystä olen ulkona ensimmäisenä *höh*

    Me ollaan syöty torttuja jo pari viikkoo - kävin Valion myymälässä ostamassa koko laatikollisen ja senhän tieää, ettei se jouluun asti säily ☺

    VastaaPoista
  3. Liikkeessä oli joulunavajaiset ja aivan ihana tunnelma, ei tullut otettua kameraa mukaan. Naisia riitti ja naapuriliikkeessä oli kaikki -50%, joten miehiä riitti melkeimpä jopa enemmän...ja meidän J ;D Se on harvinaista se, että olin nopeampi. Tortut on niin nams lurps hyviä!

    VastaaPoista
  4. Kaunis lyhty!
    Täällä yritetään kovasti pitää itsensä ruodussa tuon joulun suhteen... vain valoja on viritelty pihalle.
    Torttukahvitkin on jo juotu, ystävän luona tosin... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin lyhty oli aivan hurmaava ja etenkin kun siinä on illan pimeässä tuikku sisällä palamassa. Valoja voisi viritellä kyllä jo pihalle ja miksei sisällekin, kyllä tähän pimeään aikaan valoja saa olla.

      Poista
  5. Löysin aivan sattumalta tähän aivan ihastuttavaan blogiin ja liitänkin tämän välittömästi omaan blogilistaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas kiva kun löysit tänne ja tervetuloa mukaan!

      Poista
  6. Joo olipa kivat sivutkin tuolla sisustusliikkeellä. Joo-o, supersöde lyhty!
    Ja Kertulle terveisiä, ikkunat kuuluu Kertuille :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveiset välitetty...ja Kerttu oli samaa mieltä ikkunoista ;D

      Poista