Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







lauantai 23. toukokuuta 2015

HARVINAISET VIERAAT

Voi että oli upeaa saada kaksi ihanaa vierasta Kajaanista kylään. Harmi että aikaa ei ollut kovin kauan, sillä juttuahan kyllä olisi kolmella puheliaalla naisella riittänyt. Mutta eiköhän me nähdä vielä, vuoroin vieraissa : )

Meitä yhdistää kiinnostus vanhoihin taloihin, sisustamiseen ja kauniisiin tavaroihin, niinpä kävimme vierailulla White Housessa sekä pikainen Paljekirppis kierros.


White House on täynnä kaikenlaista ihanaa, mutta kaikkea ei voi mukaan ottaa. Nämä ihanan kevyet kranssit ovat niin valloittavia, niinpä tämä yksilö pääsi kotiimme tällä kertaa. Ajatuksena oli että lahjoitan tuon pienen kastelukannun nukkekodin väelle jahka sen saan tuosta irroitettua.


Kirppistely oli niin lyhykäinen, että sieltä ei mitään aarteita mukaan tällä kertaa lähtenyt. Mutta todellisen aarteen saimme kyllä kotiimme tuliaisina...


...tässä testaus miten pieni suihkulähde toimii...


...ja toimiihan se. Ihana pieni veden lorina, tulee niin kesäinen olo.


Taidan tietää mihin tämä tulee meillä sijoittumaan : ) Villasukka ihminen sai myös iloiset sukat ja kauniit liljat, Kiitos tytöt!!


Ystävät ovat niitä tärkeimpiä aarteita ja vaikka näemme harvoin, kaikki jatkuu siitä mihin on viimeksi jääty!

Mukavaa viikonloppua blogiystäväni!

6 kommenttia:

  1. Mikään ei voita tarinatuokioita ystävien kanssa.
    Kävin eilen lenkillä pitkäaikaisen ystävän kanssa ja voihan pojat, kun puolentoista tunnin aikana riitti juteltavaa eikä yhtään hiljaista hetkeä ;-) Olihan se nastaa!
    Mukavia vikonlopun jatkoja sinnekin !

    VastaaPoista
  2. Näin se on, kyllä välillä on niin mukavaa höpötellä naisten kesken omia höpinöitä...ja tiedäthän Pirjon ja Anitan, ei ollut hiljaista meilläkään :)

    VastaaPoista
  3. Juuri tuota niin kaipaisinkin, hölpöttelyä ihanaisten kanssa sisustusjutuista, täällä mulla ei olekaan ketään sellaista kamua, siksi tulee niin paljon täällä blogeissa pyörittyä hakemassa vertaistukea! 😀

    VastaaPoista
  4. Olet niin kaukana...mutta onneksi saat höpötellä edes täällä toisten höperöitten kanssa!

    VastaaPoista
  5. Voi tuota minkäkin kaipaan, höpötellä sisustusjuttuja samanhenkisten naisten kanssa... Onneksi olette olemassa te blogiystävät, <3
    Onpas upea suihkulähde!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sitä parasta, kaikki ymmärtää toisiaan vaikka välillä vähän menisi överiksikin :))
      Onneksi meitä on täällä blogi maailmassa liuta hurahtaneita ja täällä pääsee jakamaan ajatuksia ja ideoita oikein roppakaupalla.

      Poista