Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







tiistai 5. toukokuuta 2015

KISSAMAISTA TOUHUA

Katsokaa nyt tätä touhua, voi kun sais ja osais ottaa elämän noin rennosti itsekin!



Kyllä siinä on mamman tavarat vaarassa kun Mauno levittäytyy ikkunalle : )


TÄH!!!



Mutku olen päättänyt jäädä tähän...


Sitten kun päättäisin mennä itsekin nukkumaan...


...onkin peti jo täynnä : )



Että näin!!

8 kommenttia:

  1. ....ja kolmen istuttavalle sohvalle mahtuu vain kaksi kissaa.. mami istuu lattialla! :) Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotakuinkin noin, sinäpä sen sanoit :) Aurinkoista viikkoa sinnekin päin!

      Poista
  2. Eikä! Nytsesittenlaittoiniitäotuksia!
    Voi Mauno! On se valtava :)
    Ihania....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä vähän karvaisia ystäviäkin, eipä meillä ihmisiä nykyään kuvatakaan. Hassua miten sitä tottuu tuohon Maunon kokoon, sehän on ihan normaali 9,9 kiloinen pikkupoika :)

      Poista
  3. Voi ihanuuksien ihanuus :))
    Niille vaan antaa kaiken anteeksi.. :))
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, mehän vain eletään sen mukaan mitä kissat haluaa :) Eikä sitä ole kissaihmisenä vähän hömelö, olemme vain alamaisia!

      Poista
  4. JUURIKIN NÄIN se olla pitää!Ihania nuo sinunkin karvapallerot!Mukavaa illan jatkoa !T:Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä se taitaa olla kun kissoja taloon ottaa :) On ne vaan ihania vaikka tekisivät mitä, välillä vähän epämukaviakin tekosia.
      Taitaa olla jo aika toivotella hyvät yöt sinne!

      Poista