Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







torstai 14. toukokuuta 2015

PUUTTUVA PEILI

Portaikossa ollut peili siirtyi tässä taannoin toiseen sopivaan paikkaan ja siitä lähtien se kohta seinästä onkin huutanut tyhjyyttään ja puuttuvaa peiliä. Vaikka niitä kyllä olisikin pinossa omassa varastossa odottamassa paikkojaan, mutta eipä juuri sopivaa tähän kohtaan. Sitten tuli mieleen yksi peili joka on ollut pitkään myynnissä Järki kirppiksellä, se saattaisi olla aika hyvä ja niinpä sitten menin katsomaan sitä aivan uusin silmin.


Ja oikeassa olin, se on juuri hyvä tähän. Siellä kaiken muun roinan (anteeksi...aarteiden) keskellä se ei näyttänyt mitenkään hemaisevalta, mutta itseasiassa sehän on aika kaunis. 
Aika hauskaa miten nykyään löytää oikeastaan kaiken "puuttuvan" kirppareilta, hienoa että kierrätys on tullut muotiin. Sillä on ollut myös sellainen aika elämässäni että en olisi voinut kuvitellakaan meneväni kirppareille, saatikka että olisin ostanut jotain toisten vanhoja tavaroita : )


Nämä löysin myös samalla käynnillä, eihän sitä nyt malttanut olla kiertämättä läpi hyllyjä kun kerran sinne menin pitkästä aikaa. Rullat ovat vähän isompia kuin aiemmat jo olemassa olevat, joten mukaan vaan...




...samaan matkaan lähti myös kaunis liina. Huh huh...kyllä kirpparit ovat pullollaan kaikenlaisia aarteita, kuten mm. tämä Kärsämäeltä löydetty valokuva kopio suloisesta pikkutytöstä.




Toisen romu on toisen aarre...näin myös tämä Oulaisten kirpparilta löytynyt kiva (sopivan patinoitunut) kyltti...


...joka sitten olikin vaateharja, en vain ensin sitä huomannut koska osat olivat irti toisistaan.


Saa nähdä kumpaa virkaa se tulee meillä toimittamaan : )

Sadesää ei houkuttele ulos, mutta nautitaan ylimääräisestä vapaasta leppoisin mielin. Mukavaa helatorstaita!

6 kommenttia:

  1. Nätin mallisen peilin olet löytänyt :)

    VastaaPoista
  2. Meillä on lähisuvun kesken jo ihan vakio kysyä, kun ostan jotain, että "omasta kaupastako löysit?". Ja kirppistähän tuolla tarkoitetaan. Se kun sattuu olemaan se pääsääntöinen kauppa :) Ollut parisenkymmentä vuotta. Mutta se on hyvä kun halvalla tai edullisesti ostelee (ja myy) kirppikseltä niin jää paremmin rahaa puutarhaan ja matkusteluun:) Ne onkin ne minun tuhlauskohteeni.

    VastaaPoista
  3. Kirppis löydöt tuntuvat paljon mukavammilta kuin kaupasta ostetut, ne on juuri niitä löytöjä! Ja hinnat tietenkin on se mukava lisä :)

    VastaaPoista
  4. Kenen kuvia?

    Sanot ainakin joskus epäilleesi toisten tavaroiden ostamista. Miten on mahdollista, että kuitenkin ostat ja laitat esille toisten valokuvia, myös duunattuna? - Kuvat jos mitkä ovat henkilökohtaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kenpä tietää, mutta kauniita ovat vanhat valokuvat ja yhtä tuntemattomia kuin esim. maalatut taulut jossa on jonkun ihmisen kuva...siinähän on ollut joku mallina!!! Kauniit kuvat ovat koriste-esineitä siinä missä muutkin ja kuvat jotka ovat tulleet myyntiin johonkin, ei luultavasti ole enään mitenkään tärkeitä ja henkilökohtaisia sille joka on ne myyntiin antanut. Joten se siitä :)

      Poista