Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

NÄTTI MIKÄ NÄTTI!

Onhan näitä purnukoita kertynyt jos millaista, mutta eipä sitä raaski olla ottamattakaan jos tällainen kaunotar eteen tulee!






Kiva pari tälle aikaisemmalle aarteelle...


Jaa, että mistäkö? No Kemistä tällä kertaa : )

6 kommenttia:

  1. Tuleepa kaakao purkista lapsuus mieleen.. taisi olla 80 luvulla kun noita oli myynnissä... mihinköhän meiltä purkki on hiippaillut? hmm...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en muista nähneeni tällaisia, pitääpä kysäistä äidiltä onko meillä koskaan ollut. Kauniita on ollut ennen purkitkin, nyt vain kaikki on pakattu pahviin :(

      Poista
  2. Kemissä tekeekin usein hyviä löytöjä. Toinen pohjoisen paikka on Tornio. Siellä kirppareilla on mukava kierrellä ja tutkia "aarteita". Kyllä " tytöillä" aina purkeille käyttöä löytyy. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, Torniossa on hyvät kirpparit. Tämä minun työni kun on joka päivä vähän eri paikkakunnalla, tulee käytyä vähän turhankin paljon kirppareilla. Eihän siinä muuten mitään, mutta kun aina tahtoo tehdä niitä löytöjäkin ja heikko luonne sortuu niihin ;)

      Poista