Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

PLÄÄH

Vettä, vettä ja vettä, tylsää!!! Ulkona on niin märkää että eipä sinne paljoa tee mieli mennä, eli sunnuntai menee sitten sisällä mököttäessä. Mitähän sitten tekisi...no, räpsäisin muutaman kuvan.


Radionraato pääsi ainakin toistaiseksi piristämään olohuoneen ilmettä, on se niin kaunis vaikka ääntä ei kuulukaan!


Taidan könytä tuonne rautasängyn pohjalle lueskelemaan ja haaveilemaan helteisestä kesästä...



Eilinen pullolöytöni sai sisälleen kuvan tyttösistä, hauska idea lehdestä poimittuna.


Perjantaina vietin päiväni Ranualla ja lähtiessä poikkesin paikallisella kirpparilla. Mitään sellaista siellä ei ollut mikä olisi mukaan väkisin lähtenyt, mutta tämä pikkuruinen peili viehättä söpöydellään. Ja löysihän se paikkansakin meiltä, siellä se on muiden joukossa sulassa sovussa.




Ja kuten kuvasta näkyy, kissojenkin mielestä on ihan mälsää...


...sataa sataa ropisee, eikä ulos pääse!!


Kaikesta huolimatta...sunnuntaita kuitenkin kaikille sinne ruutujen taakse!

10 kommenttia:

  1. Täällä on sadellut silloin tällöin mutta tuuli on ollut kamala ja puuskissa lennellyt kaikki irtonainen pitkin pihaa :( ehkä huomenna parempi....toivotaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan niin, taitaa olla vähän joka puolella tuo tuulikin aika kova ja täällä kyllä on sitä vettäkin riittänyt :(

      Poista
  2. Elä muuta virka, ankiat on kelit...Vaan kyllä vihreys sentään hurmaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain hyvääkin pitää löytää ja sinä sen sanoit, vihreää on sentään!

      Poista
  3. Sataa ja paistaa ja tuulee...täällä ei onneksi ole märkää vaikka satanut onkin ja PALJON, sen verran kova tuuli, että kuivaa mennen tullen. Ja meinaa viedä mennessään....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on märkää ja siihen päälle vielä tuuleekin, ei kiva sanon minä!!!

      Poista
  4. Surkeat kelit on kyllä olleet, helteet antavat odottaa itseään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi vielä säät voi muuttua vaikka mihin suuntaan, toivossa on hyvä elää. Mutta kun tekisi niin mieli päästä jo viettämään kesää ja puuhailemaan pihalle!

      Poista
  5. Suomen kesä, mitäpä sitä muuta voi olettaa ☺
    Eikös ole kiva, kun ei oo lunta ☺

    Ihanat kuvat, noista jo unohtaa harmaan ulkoilman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän se tästä vielä puuttuisi, HUI!!! Mutta muistatko, viime kesänä juhannusviikolla SATOI LUNTA.
      Kyllä kuitenkin olet oikeassa, kesä on kesä vaikka mikä oisi!

      Poista