Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







lauantai 27. kesäkuuta 2015

SHOPPAILUA HIUKKAVAARASSA JA WANHAN TALON TAVARAT PUTIIKISSA

Tänään oli Oulun Hiukkavaarassa kirppistapahtuma, jonne lähdin jo hyvissä ajoin (öhöm...siis klo 10). Liekkö sateet säikyttäneet osallistujat, sillä kovin oli aution näköistä ainakin vielä tuohon aikaan. Ei ostajia juurikaan, eikä kyllä myyjiäkään mitenkään mahdottomasti. Tuohon aikaan olosuhteet kyllä olivat itikoita lukuunottamatta hyvät ja kylläpä sitä tuosta vähäisestäkin valikoimasta jotain mukaankin löytyi.



Koulun vanhaa jäämistöä, täytetty pikkulintu vuodelta -62. Lintuja oli monenlaisia, mutta tämä oli sopivin pieneen häkkiin. Samalta herralta löytyi myös tämä "komea" iso astia, margeetat näyttävät tässä varmasti upeilta.


Myös Arabian isohko tarjouluvati löytyi samasta paikasta toiselta myyjältä


Tämän jälkeen suuntasin matkani Wanhan Talon Tavarat liikkeeseen, joka on muuttanut uusiin aivan upeisiin tiloihin Kirkkokatu 2:n.


















Olisin voinut ottaa puolet kaupan tavaroista itselleni, mutta joku tolkkuhan se siinäkin on oltava ja tietysti se rahakin hiukan rajoittaa hankintoja ; )
Pari ihanaa ja vähän harvinaisempaa ostosta tein...


Vanha selluloidi-nukke jostain 1900-luvun alkupuolelta, niin hellyttävä ja kaunis. Maalipinta jo hiukan ajansaatossa rapistunut, se siitä tekee entistäkin ihanamman!


Toinen aarre on tämä Karl Fazerin vanha karamellipurkki, joka on ollut Oululaisen apteekin käytössä. Ennen karamellit ovat kuuluneet apteekin tuotevalikoimiin. Korkeutta tällä upealla esineellä on 37 cm, purkki on jykevää paksua lasia.





Mukaan sain vielä puisen astian kukalle...


 ja tämän hiukan isomman valokuvan...


Seuraavaksi suunta lähipuutarhalle kukkien ostoon. Nyt on saatu jo sen verran kukkapenkkiä alkuun, että kuoppa on kaivettuna sekä mullat ja kivet haettuna.
Mutta kas vaan... tämän reissun aikana alkoi taas SATAMAAN, joten...


...siellä saavat vielä odotella multaan pääsyä, mrrrr!! Tää ei oo kivaa, sais jo hiukan hellittää sateet ja tulla aurinko tilalle.  Mutta näillä mennään taas, mukavaa lauantai iltaa!

2 kommenttia:

  1. Oletpa tehnyt ihania löytöjä - kannattava shoppailureissu!
    Huomiseksi lupasivat lämmintä aurinkopäivää, joten suloista sunnuntaita sinne<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, jospa tätä lupausta ei peruttaisi!!! Mukavaa sunnuntaita sinnekin päin!

      Poista