Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







sunnuntai 13. marraskuuta 2016

OLENKO MUUTTUNUT VAI MITÄ TÄMÄ ON?

Minä joka ennen olin hyvinkin ärsyyntynyt liian aikaisesta jouluhössöttämisestä, olen nyt itse hurahtanut joulu fiilistelyyn jo marraskuun alkupuolella!!?? Kaupassa oleva joulukrääsä ei haittaa yhtään ja jostain ihmeen syystä tekisi mieli kaivella jo esiin kaikki joulukoristeet omistakin varastoista : )
Ehkä nyt kuitenkin hillitsen vielä haluni, mutta pieniä kuusia olen sallinut itselleni jo kotiamme kaunistamaan. Kynttilöitähän on polteltu jo pidemmän aikaa... se jos mikä tuo suloisen joulutunnelman taloon.







Lumella lienee osuutta tähän olotilaan, onneksi saimme sitä näillekin korkeuksille. Viikolla olin Kuopiossa yhden yön ja hotellin ikkunasta maisema oli niin idyllinen, että oli aivan pakko ikuistaa se talteen. Lunta siellä tuli yön aikana niin paljon, että sain kaivella seuraavana päiväni autoni esiin noin 50 sentin lumikerroksen alta.


Tänään näyttää tulevan Ouluunkin lisää valkeutta maahan, maisemat ovat kuin suoraan postikortista. 
Joulututtaako teitä muita vielä? Itse odotan innolla ensimmäisiä joululauluja, joulutorttuja leivottiin eilen.

Mukavaa sunnuntaita ja isänpäivää!

2 kommenttia:

  1. Hih, tätä hapannaamaa ei joulututa sitten millään! Odotan vain, että joulun ssisi lusittua ja alkaisi kevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhaihmiselle talvi ei taida muutenkaan olla aivan sitä lempiaikaa, enkä ihmettele sitä kyllä kohdallasi ollenkaan ;)
      Kyllä se kevätkin sieltä aikanaan tulee, vaikkakin nyt tuntuu todella kaukaiselta ajatukselta.

      Poista