Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







sunnuntai 9. joulukuuta 2018

MINÄ NIIN NAUTIN TÄSTÄKIN

Olen siitä kummallinen ihminen että vaikka rakastan kesää ja valoisuutta, niin samalla myös nautin tästä pimeydestä vaikka en niin talvi-ihminen varsinaisesti olekaan. Toki toivoin ja odotin kovasti lunta valaisemaan ankeaa lumetonta ja sysimustaa maisemaa, onneksi se toive on vihdoinkin toteutunut. Siinä samassa joulufiiliskin sai otteen minusta ja jotain pientä joulutusta jo laittelin kotia koristamaan. Mikään hirveä koristelun ystävä en ole, mutta aina sitä jotain pitää laittaa merkiksi siitä että olemme menossa kohti vuoden suurinta juhlaa. Pääasiassa meidän joulun tuo kotiin kynttilät, pienet kuuset ja joulukukat... aaton kruunaa sitten tietenkin ylenpalttinen joulumässäily perinteisin jouluruoin ja ajattelinpa taas pitkästä aikaa ihan oikean kuusenkin koristella. Sen verran ihanan idean sain Muhoksen kirppiksen joulukuusesta. Joulua lähestytään meillä päivä päivältä ihanan kirjan muodossa, joka päivälle löytyy oma tarinansa...





Ja sitten fiilistelemään hämyisiin tunnelmiin...





















Itsenäisyyspäivänä paistoi aurinkokin pitkästä aikaa. Kyllä talvimaisema on kaunista ja etenkin pitkän ankean harmaan kauden jälkeen siitä osaa nauttia!




Näissä tunnelmissa täällä elellään, mites teillä... joko joulu on saapunut kotiin?

12 kommenttia:

  1. Aivan ihana talvimaisema siellä ja niin idyllistä sisällä. En yhtään ihmettele, että alkaa tulla jouluinen olo. Meilläpäin on vielä mustaa. Tykkään fiilistellä joululla sitten ihan oikeina joulunpyhinä ja vasta ihan sen alla. Mitä vähemmän hössötän etukäteen - mihin olen onneksi nykyisin oppinut :) - sen kivammalta joulu tuntuu. Ihanaa Joulun odotusta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi tuo jollain ihmeen tavalla väkisin joulufiiliksen, vaikka vasta sanoin että sitä tunnetta ei ole yhtään. Olen samaa mieltä kanssasi liian aikaisesta hössötyksestä, jouluun mennessä tunnelma ehtii jo latistumaan ja jouluun on jo kyllästynyt ennen kuin se edes on alkanutkaan. Inhoan myös tapaa syödä monet jouluruoat ennen joulua, mutta väistämättä niitä joutuu jossain syömään ☹️ Mutta kukin tyylillään ja kaikki on sallittua, itse olen oppinut että joulu tulee vähemmälläkin. Ihanaa joulun odotusta teille myös!

      Poista
  2. Ihania tunnelmia teillä taas. En ole joulua juuri vielä laitellut. Ellei joulun tunnelmavaloja lasketa;) Kynttilät ja valosarjat on meillä kyllä koko tämän hämärämmän vuodenajan.
    Tuo kirja vaikuttaa kyllä erittäin mielenkiintoiselta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, paitsi nuo pikkukuuset saatiin haettua. En ole lahjan lahjaa vielä hankkinut... mutta jos kerrankin osattaisiin mennä joulu läpi vähemmälläkin 😀

      Poista
  3. Ihanaa katsella lumikuvia, täältä suli jo. Toivon että jouluksi sataisi uutta. Tunnelmallisia kuvia jälleen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon kyllä hartaasti että lumi pysyisi, antaa niin paljon valoa ja mielikin taas piristyy. Lähettelen välillä teillekin päin lumipilviä, tämä riittää jo meille 😀

      Poista
  4. Kyllä teillä on kaunista ja tunnelmallista. Ihan just sopivasti kaikkea, myös sitä jouluntunnelmaa. Minä olen laittanut paperitähdet ikkunoihin, siinä minun joulukoristeluni. Muuta en laita. Ehkä kuusen, jos sille päälle tulen. Ja jos löydän koristeet, ne on miesvainajani laittanut pari vuotta sitten talteen, en ole varma missä ne ovat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen minimoinut koristelun, pienelläkin saa joulutunnelman aikaan. Kiitos Jaana kauniista sanoistasi ❤️

      Poista
  5. Kylläpä oli kiva " vierailla " piha/ kotipiirissäsi ! Niin paljon kaunista katsottavaa. Välillä unohduin muistelemaan , tällaista oli silloin, kauan sitten..! Kiitos kiitos. Ja Hyvää Joulua Sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kävit ja viihdyit. Ihanaa joulua sinulle ❤️

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos Mari! Joulu mennä hurahti, mutta toivottelenpa hyvää alkavaa vuotta teille! 😊

      Poista