Tammikuu alkaa meillä aina työn puitteissa talvi konferenssilla, niin myös tänäkin vuonna. Muuten edellisen vuoden tammikuu taisi menna lähinnä tytön uutta kotia laitellessa, se oli mukavaa yhteistä tyttöjen puuhaa...
Helmikuussa saimme sukuun pienen ihanan prinsessan ja minusta tuli kolmois täti 💓
Maaliskuussa prinsessa sai nimen ja työmatka Helsinkiin sattui sopivasti samoihin aikoihin kuin ristiäisetkin olivat, molemmista lapsistani tuli kummeja.
Maalis- huhtikuun aikana hiukan innostuin kotona maalauspuuhiin, olohuoneen ulosmenevät pariovet, ikkunapenkit ja makuuhuoneenlattia saivat uuden värin pintaan. Siinäpä ne tämän vuoden remonttihommat sitten olivatkin.
Vappuna pyörillä oleva pihasaunamme oli siinä vaiheessa, että juhlimme siellä tunnelmoiden melkein valmista saunaamme 😁
Toukokuussa kävimme äitini kanssa automatkalla Helsingissä Mamma Mia musikaalissa...
...ja samassa kuussa valmistui saunamme kokonaan ja pääsimme ensimmäisiin löylyihin. Eipä olisi uskonut miten kovalla käytöllä se on meillä siitä asti ollut! Nyt talvella ollaan muutaman kerran lämmitetty sisäsauna, muuten ollaan löylytelty monta kertaa viikossa pihalla.
Samalla heräsi ajatus omasta rauhasta ja kesäpaikasta, voisinko hankkia kenties jonkun pienen suloisen mummonmökin maalta! Työmatkoilla ajaessa näitä näkee ja ajatus sellaisesta alkoi pyörimään enemmän ja enemmän mielessäni, kunnes ilmoitin miehelleni sellaisen hankkivani tämän kesän aikana (Huom! Ilmoitin, sellainen minä olen) 😁 Siitä alkoi mummonmökin metsästys, aika monta hyvää vaihtoehtoaehtoa tuli käytyä monella eri paikkakunnalla. Ihania vanhoja pikkutaloja, mutta sitä oikeaa ei vielä kohdalle tullut kesäkuussa.
Juhannuksena otettiin asuntoauto taas käyttöön ja vietimme mukavan juhannuksen Raahen Multarannassa, siitä alkoi taas kesämatkailumme minikodin kanssa.
Ennen lomaa lensin vielä kerran Helsinkiin työmatkalle missä kouluttajaporukkamme kokoontui...
Heinäkuu ja ensimmäinen lomamatka alkoi perinteisesti Fiskarsin- ja Billnäsin antiikkimessuilta, tällä kertaa mieskin lähti mukaan ja olimme liikkeellä asuntoautollamme. Matkamme kesti toista viikkoa, monta ihanaa paikkakuntaa!
Siitä alkoi yhteinen matkamme mikä loppui liian pian tältä erää syksyn lähestyessä.
Syyskuussa sattuma vei minut vieraululle työmatkallani vanhaan mummolaani. Ihania muistoja tuli mieleen lapsuudesta, muuttunut paikka mutta paljon myös tuttua... Retu-koiran koppi oli vielä metsän reunassa tallella 😍
Lokakuussa oli välillä jo pakkasta, mutta sitten taas yllättäin todella lämmintä. Vallgård laitettiin kuitenkin jo talviunille odottamaan seuraavaa kesää.
Vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä kahdestaan kotosalla oman rakkaan ukko-kullan ja kissojen kanssa, saunomista ja herkuttelua... mitäpä muutakaan.
Hyvää Uutta Vuotta teille kaikille ihanille blogini seuraajille!
Sinulle on tapahtunut upeita juttuja vuonna 2018. Sinulla on silmää kauneudelle ja kauniille esineille. Onnellista uutta vuotta 2019!
VastaaPoistaVuoteen mahtuu paljon ihania asioita, toki niitä surullisiakin... sitähän elämä on. Kiitos Satu kauniista sanoistasi, onnellista alkanutta vuotta sinullekin ja koko perheelle!
PoistaOikein ihanaa uutta vuotta ja mukavaa kevään ja torpalle pääsyn odotusta!
VastaaPoistaKiitos Jaana, samoin sinulle ihanaa onnellista alkanutta vuotta❣️
PoistaHei missäpäin suomea tämä ihan kesäpaikka on
VastaaPoistaElämää täynnä oleva vuosi sinulla. Kiitos kauniista kuvista!
VastaaPoistaMukavaa alkanutta vuotta ja keväällä uudet unelmat saavat täyttymyksen torpan maisemissa.
Kiitos Hanne, samoin sinulle hyvää alkanutta vuotta❣️
Poista