Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







torstai 2. joulukuuta 2010

ARVONTA

Taidanpa laittaa minäkin näin joulun odottelun ratoksi pienen arvonnan pystyyn samalla ajatuksella kuin Viivukin omassa blogissaan.  Ihanasti kotona blogini on ollut  noin 1,5 kuukautta toiminnassa ja on ollut tosi kiva kuulla miten moni  täällä käy kurkistelemassa, vaikka ei sen kummemmin kommenttia aina jättäisikään. "Syyllistyn" kyllä itse todella monesti samaan, käyn tämän tästäkin vierailemassa milloin kenenkin blogissa, mutta kiireessä jää helposti ne kommentit jättämättä vaikka kuinka ihania juttuja siellä olisikin.

Mutta nyt haluaisin kuulla mielelläni jotain teistä ja ennen kaikkea miten paljon teitä täällä käy. Jätä jotain  kommenttia tähän ARVONTA päivitykseen ja olet mukana arvonnassa joka päättyy 15.12.

Kaikki tähän päivitykseen kommentoineet ovat siis mukana arvonnassa jonka suoritan sitten 16.12.
Kaksi onnekasta saavat itselleen kivan jouluisen yllätyspaketin!

Tämän enenpää en sitten paljastakaan, mutta Sofian Tuvan tuotteista se tietysti koostuu.

Onnea arvontaan!


16 kommenttia:

  1. Hei
    Minä käyn katsomassa blogiasi yleensä joka päivä. Pakko päästä aina katsomaan mitä uutta ja ihanaa tällä kertaa. Kuvat ovat aina yhtä ihanaa katsottavaa.

    Hyvää Joulun Aikaa
    Terveisin Arja Oikarinen, 040-5602515 / arjaoikarinen@luukku.com.

    VastaaPoista
  2. Heipa hei! Harvoin jätän kommenttia :( mutta kurkkaamassa käyn ain auusimmat postaukset. Olen siis Jenna valkosesta talosta. " pienen kotiäiti :) Mukava ois jos tuommosen ylläripaketin voittasi :) tarkotus ois joskus tulla sofiantupaa piipahtamaanki ku ei täältä sinne niin pitkä matka ole.

    VastaaPoista
  3. Hei,
    Osallistun tottakai arvontaan. Olen Kajaanilainen kolmenkympin paremmalla puolella oleva kahden lapsen äiti. Tykkään asioida Sofian tuvalla...aivan ihania juttuja löytyy aina ja mikä parasta, aina olen saanut todella hyvää palvelua, Kiitos!!!

    Tämän blogin olen löytänyt Viivun blogin kautta ja käyn aina kurkkimassa ja lukemassa tekstejäsi. Kiitos ihanista bloggauksista!

    Kiiki

    VastaaPoista
  4. Heipsan,

    säännöllisen epäsäännöllisesti käydään Onnin kanssa kurkkaamassa mitä Artun kotiin kuuluu :)
    Teillä on niin tunnelmallista ja kaunista.

    terveisin
    Onni ja maminsa

    VastaaPoista
  5. Heijj, oonks mä eka osallistuja, kivaa!!! Minusta sinä tiedätkin jo jotain, kun samalla paikkakunnalla asutaan... ;)))

    VastaaPoista
  6. Löysin jostain (en muista enää mistä??!) kautta blogisi ja käyn katsomassa aina kun uusia juttuja ilmaantuu :) Liikkeessäsikin olen vieraillut! Omaa blogia päivitän harvakseltaan kun jakselen/ehdin, taapero ja vauva vie äidin ajan... MUTTA toisten blogeja on kiva lukea! Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
  7. Kiiresti selaan miekin nyt blogeja läpi, seurattaviin kertynyt niin suuri määrä jo!! ;D

    Eli olen kahden pikku pojan kotiäiti Metsänlaidalta, tykkään näperrellä ja askarrella kaikenlaista. :)

    Ihanaa joulun aikaa siulle!

    VastaaPoista
  8. No kukkuu :) täällä ollaan, myöskin syyllistyn blogien selailuun ja niin usein siihen kommenttilootan unohteluun.
    Mukana arvonnassa !

    lämpöistä joulun odotusta <3

    VastaaPoista
  9. Huomenta! Tuttujuttu täällä, mutta onhan se pakko osallistua, kun lähes jokapäivä liikkeessä näkee ne kaikki ihanat jutut *hih*!
    Ei voi mitään, kun on niin heikko!!
    -Satu-

    VastaaPoista
  10. Hei, täällä entinen kajaanilainen, nykyinen meri-lappilainen bloggaaja, joka mielenkiinnolla seuraa paitsi lukuisia kivoja blogeja niin myös entisen kotikaupungin kuulumisia ;))

    Liikkeessäsi en vielä ole päässyt käymään, mutta ensi kerralla kun kotipuoleen poiketaan, niin varmasti tulen moikkaamaan!

    Blogisi on kaunis, samoin Sofian tupa sekä kotisikin! <3

    Talvisia terveisiä lähettelee Mari

    VastaaPoista
  11. Hei!

    Pakko kyllä osallistua tähänkin arvontaan.

    Kajaanista olen minäkin 23-vuotias ja 2,5 vuotiaan pojan äiti. Minä, Rakas mieheni ja pikku R odotetaan toista pienokaista perheeseemme innolla. <3

    Aina välillä tulee piipahdettua Sofian tuvalla ja kaikki on siellä aina niin ihanasti esillä, että...Ei oikein voi sanoin kuvailla. =)

    Tällasia nyt tuli...

    Silkku

    VastaaPoista
  12. Iltaa vaan!

    samasta kotikaupungista kirjoittelen minäkin, ja olen jonkun kerran blogiasi ihastellut. Kahden lapsen äiti, vanhojen hirsien innoittama sisustaja. Liikkeestäsi on löytynyt monta kaunista asiaa kotiimme. Tunnelmallista joulun odotusta!

    Hildani

    VastaaPoista
  13. Ai että, mä sitten rrrakastan arvontoja. Olen 28-vuotias kahden lapsetn äiti, rouva ja kaupan kassatäti. Olen koukussa blogeihin ja surffailen blogeissa aina kun omaa aikaa jää.

    VastaaPoista
  14. Heippa! Löysin ihan vasta ekaa kertaa blogisi ja kaikkia tosi ihania juttuja sinulla=)! Täytyypä kurkkailla useamminkin. Itse olen reilu kolmekymppinen maalaisromanttiseen sisustukseen hurahtanut yksilö. Harrastella tykkään kaikkea käsillä näpertämistä ja liikkuminen on lähellä sydäntäni. Mukavaa joulunalusaikaa Sinulle!

    VastaaPoista
  15. Löysin vahingossa blogiisi ja olen ihan myyty ja haltioissa näkemästäni. Varmasti tulen toistekin, nyt kun kirjauduin lukijaksi blogiisi. Itse pidän blogia ihan toisenlaisesta maailmasta, nimittäin 1:12 koossa olevasta kodista. Rakentelen ja näpräilen sinne vapaa-aikoinani kaikenlaista. Kiitos myös mahdollisuudesta osallistua arvontaan!

    VastaaPoista
  16. hei!
    minä olen nykyään blogien suurkuluttaja. Olen ollut koko syksyn sairauslomalla polveni takia ja ollut aikaa lukea kaikkia ihania blogeja.Tämä sinun on yksi suosikeistani:)Itseni tekisi myös mieli perustaa oma blogi mutta en tiedä osaisinko.Vielä taidan keretä osallistua arvontaan.

    VastaaPoista