Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







sunnuntai 20. tammikuuta 2013

TULIPAHAN HUUDETTUA

Juu..u ja kalliiksi tuli, ei siis kannattaisi aina suutaan aukaista : 0)
Meilläpäin on nykyään aika harvoin huutokauppoja, mutta pitkästä aikaa tänään sitten oli. Tähän asti olen ollut näissä tapahtumissa oikein kiltisti hiljaa ja aivan vaan sen takia että en ole yksinkertaisesti kehdannut suutani aukaista, vaikka en yleensä nyt niin ujo tyttö olekaan. Tänään sitten leipäläpeni avasin ja miten siinä kävikään... kaappihan sieltä heti pamahti mukaan. Ensi ajatus oli: HULLU, mitä menin tekemään, sitten tuli ajatus että aika ihanahan tuo oli kuitenkin. Kaitpa se toinen ostajaehdokas sai jotenkin innoitettua minut mukaan, kun alkoi siellä takana kilpaa huutelemaan. Ja kun kerran suuni auki sain, niin en antanut periksi... hip ja hurraa... voitin!!

Siinä se nyt sitten on, elämäni ensimmäinen huutokauppa ostos. Ei se nyt oikeesti niin kallis ollut, mutta ainahan näihin tahtoo joku seteli upota... onhan se kuitenkin vanha puumööpeli. Hiukan helpotti ostokrapulaa se, kun eräs herrasmies onnitteli minua huutoni johdosta. Kaitpa se ei ihan turha kapine ole, ainakin minun aivoissani raksutti tuhat ja sata käyttötarkoitusta tälle värkille.



Väkertelin jo heti illalla lappusia laatikoihin ja "vanhensin" ne kahvilla.




Varmasti pidän kaappia näin avoimena, mutta siinä on tällainen rulo-ovi



Kaapin paikka tulee olemaan näillänäkymin ruokailuhuoneessa, jos en nyt sitten päätä vielä kannattaa sitä talon miehillä yläkertaan. On muuten taas yksi aika painava kaappi lisää muutettavaksi, puu on puuta.Onneksi lähdin kuitenkin isommalla autolla huutokauppaan, ei olisi tainnut kuplan sisään mennä.

Olisihan siellä ollut kaiken näköistä hilipetööriä, mutta tämä sai riittää. Täytyy kyllä sanoa ja ihmetellä, että kaikenlaista ne ihmiset kyllä huutavat ja ostavat?? :0) Kuolinpesistähän tahtoo löytyä monenlaista krääsääkin, mutta hyvin näkyi kaupaksi menevän kun halavalla sai.

Nyt nukkumaan, jotta huomenna jaksaisi taas virkeänä nousta maanantai aamuun... öitä!

Ps. Miten nämä tekstit hyppivät miten sattuu, enkö osaa enään kirjoittaa oikein?  Nyt en jaksa enään asiaan perehtyä, jospa te jotenkin edes perässä pysyisitte.

20 kommenttia:

  1. Kyllä täytyy onnitella täältäkin suunnalta, sillä hienon kaapin olet tosiaan huutanut. Minä en ole koskaan uskaltautunut huutamaan huutokaupoista mitään. Nyt en ole aikoihin edes käynyt, mutta hienoja löytöjä niistä voi löytää. Vanhaa höyläpenkkiä olen haaveillut. Jostain lopetetun koulun huutokaupoista niitä on kai saanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen tähän mennessä ollut aivan hipihiljaa, ensimmäistä kertaa uskaltauduin huutamaan. Olisikin aivan mahtava päästä joskus vanhankoulun huutokauppaan, mutta taitavat olla nykyään enään harvassa.

      Poista
  2. Onnea huudon johdosta, se kannatti!

    Mä oon kans vähän yllytyshullu, joten taitaisi tuo huutaminen olla se päätarkoitus, jos huutokauppaan eksyisin. Varsinkin, jos joku vielä innostuisi huutamaan kilpaa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ei kyllä kannata liian yllytyshullu tuolla olla... saattaa tulla nimittäin aika kalliiksi :)

      Poista
  3. Tää on ihanin kaappi mitä olen nähnyt vähän!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ymmärrät varmaan miksi tähän sorruin ja suuni aukaisin.

      Poista
  4. ...aikaa.. Piti tulla lauseen jatkoksi :)

    VastaaPoista
  5. Onpa hauska! Ei tule toista varmaankaan ihan heti vastaan. Hieno löytö!
    Huutokaupoissa lähtee kyllä uskomattoman helposti mukaan huutokilpailuun, kunhan ensi saa sen suun auki :) Onneksi ei ole tullut vuosiin käytyä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tämä oli just ennenkaikkea hauska kaappi, eikä tule joka kulmalla vastaan. Väri ja sopiva rapistunut patina vielä plussaa.
      Tavallisesti olen vain se sivusta seuraaja, tullut paljon halvemmaksi ;) Meillä täällä todella harvoin huutokauppoja, mutta taitaa olla parempi niin... ainakin nyt kun rohkaistuin heittäytymään mukaan.

      Poista
  6. Yhen kerran minäkin olen ollut sellaisessa huutokaupassa, missä tuli huudettua, "huonojakin" ostoksia. Kun pääsee huutamisen alkuun, ei osaa lopettaa ;).
    Tuo kaappi on kyllä Hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, onneksi minulle ei käynyt sentään noin. Kait se tuo järki pysyi kuitenkin sen verran mukana, kun oli sen verran kookas tuo yksi ostos :)

      Poista
  7. Onnittelut hienosta löydöstä!Minäkään en ole koskaan ollut huutokaupassa.Unelma on päästä joskus vanhaan taloon paikan päälle tekemään löytöjä.Naapurissa vanha talo myynnissä ja tarjouduin ostamaan huonekaluja mutta ei ole kuulunut vastausta :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei täällä Kajaanissa kyllä turhan usein noita huutokauppoja ole, mutta eipä ole kyllä tullut vastaan noita vanhoja talojakaan mistä pääsis ostoja tekemään...saatikka kouluja. Eikä meillä ole näitä roskalavojakaan, mitä kuuluu tuolla eteläsuomessa olevan... olen ihmetellyt että missä ne sellaiset lavat ovat mistä löytää huonekaluja.
      Hö, käyhän kysäisee uudestaan naapurilta. Alkoi muuten kiinnostaa, että millainen talo ja missä? Olemme etsimässä "uutta" vanhaa taloa ja kun oikea löytyy niin se on menoa sitten.

      Poista
    2. http://kuluttaja.etuovi.com/crometapp/product/realties/common/public/search/item/item.jsp?portal=eo&list_id=13588672931690&itemcmd=move21&listSize=58&doListClickStat=true&itemgroup_id=50.1&itemgroup_id=50.7&item_id=41.1939349

      Kävin siinä pihassa niin vaikutti kyllä aika huonokuntoiselta.Sisällä en ole käyny.

      Poista
  8. Kiitos Paula, niin minustakin ja kaikkien näiden kommenttien jälkeen olen vielä varmempi siitä eikä kaduta enään yhtään :)

    VastaaPoista
  9. Mahtava! Onnittelut! Niin siinä helposti käy... Minäkin ujo tyttö olen jo oppinut suuni avaamaan kun on huonekaluista kyse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ja siksipä olikin pakko opetella huutamisen taito muuallakin kuin koton ;) Eihän tuo niin kamalaa ollutkaan... pelottavaa vaan kun ei vain alkaisi koitumaan kalliiksi.

      Poista