Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







keskiviikko 27. marraskuuta 2013

PIENTÄ SISUSTELUA

Nyt taas olen intoa täynnä kodin suhteen ja väliaikainen tympiintyminen on tipotiessään, sittenkin meillä on ihana koti ;0) Naisen mieli on ailahtelevainen, eikö se jotenkin niin mene??!!! Olemme saaneet hiukan järjesteltyä alakerran paikkoja, tavoite on että sektori olohuone, ruokailutila ja keittiö olisi jouluksi asuttavassa ja siistissä (lue: valmiissa) kunnossa. Näyttäisi siltä että suunnitelma saattaisi toteutuakin :0))










Ja arvatkaas mitä täällä on...


...tadaa...keittiön kaapinovethan ne siellä on tekeytymässä. Ovat kirjalaatikoiden alla suoristumassa, on meinaan tuo paneeli ollut vähän haastavampi materiaali toteuttaa ovia. Mutta kyllä niistä hyvä tulee, eiköhän me saada ne viikonlopuksi jo paikoilleenkin.
Sitä odotellessa keskitytään vielä muihin hommiin ja tuleviin perjantain pikkujouluihin työporukan kesken, teatteria ja hyvää ruokaa olisi tiedossa ja tietenkin mukavaa yhdessä oloa, on meillä niin mahtava joukko kasassa.

Hyvää yötä sinne ruutujen toiselle puolelle!

11 kommenttia:

  1. Siis kerrassaan ihana koti sinulla...Nuo ikkunat, kivilattia, vanhat kirjapinot ja kaikki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lovviisa, kyllä täällä viihtyy kun vain saisi joskus kaikki paikat kuntoon.

      Poista
  2. Kyllä siitä tulee kaunis! Vaikka sitähän ei kyllä voi epäillä yhtään !! Ihanannäköistä ja mä kuolaan tuon kommuutin perään (vaikka meilläkin sellainen jo on, mutta toi väri...), samoin tuo patteri *huokaus*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos kuomaseni! Sieltähän se Vaalasta komuutti löytyi :0)

      Poista
    2. Juu, mä muistan sen, kun autoon ängettiin ;D Onneksi ostit sen, kun vielä hieman mietiskelitkin ! Nyt se on siellä, minne se kuuluukiin.

      Poista
  3. Kylläpä näyttää jo kauniille! Mukavaa pikkujoulua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! Ihana päästä vähän rentoutumaan mukavaan seuraan.

      Poista
  4. Ei voi kuin ihailla tuota teidän kotia, Mutta eläpä hättäile tuon remontin kanssa, meilläkin on asuttu jo vuosi ja kaikkea vielä pitää tehdä. Seuraavaksi taidan muuttaa yksiöön!!! Kyllä sulla on ihana laittaa kun tuollaiset puitteet. Pitää kai tässä yrittää vaikka lotolla, että saisi jotain samanlaista. Mukavaa pikkujoulua! Meillä on naisyrittäjäin pikkujoulu lauantai-iltana, että sellaista.

    VastaaPoista
  5. Malttia tässä kyllä tarvitaan, mutta nuo laatikot...argh!!!
    Sanoppas ihanaisille naisyrittäjille Kajaaniin terveiset ja viettäkää mukava ilta.

    VastaaPoista
  6. Kaunista ja tunnelmallista! Tykkään kovasti!

    VastaaPoista