Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







sunnuntai 3. marraskuuta 2013

RUOKAILUTILAN MULLISTUKSIA

Kylläpä tuntuu kivalle saada jokin osa kodista jokseenkin siedettävään kuntoon, voi kuvitella jo jopa asuvansa melkein normaalisti...ainakin ruokailun merkeissä. Työn alla ollut tällä erää ruokailutila, joka on muuttanut muotoaan aikalailla lähtökohdistaan.





Palomuurin teksti sinitarrallalla kiinni mallina, harkinnassa teenkö sabloonan ja maalaan siihen jotain mukavaa. Sanokaapa mielipiteenne!




Seinä vielä huutaa tyhjyyttään, mutta eiköhän sekin puute hoitune tuotapikaa :0)


Ruokailutila sijaitsee parven alla, mukava pieni pesä muuten korkeissa tiloissa. Kunhan saamme paikkoja kuntoon, niin saatte parempia kuvia kokonaisuudesta.


Tässä pari kuvaa mistä lähdettiin...



Seuraavaksi vuorossa väliseinän tapetointia ja kalustamista, niistä lisää myöhemmin.
Leppoisaa sunnuntaita!

14 kommenttia:

  1. Iik, että se on ihana!!

    Kyllä sä nuo pikku"puutteet" äkkiä kuntoon laitat ♥

    Lötkösunnuntaita (tai ei se varmaan teillä ole :) sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu, mutta minusta tuntuu että nuo puutteet saattavat olla vielä pidempäänkin :0)

      Poista
  2. Olet sä melkoinen kodinrakentaja, ei voi muuta sanoa :)
    Kaunis tuli tuosta hellanurkasta, kaakelointi teki terää. Meinaaks kattohärpäkkeeseen jotain laittaa roikkumaan? Se voi piettää tekstin jota sinne seinälle suunnittelet - ja joka sinne toki sopii ! Kiva kun laitoit nuo ennen-kuvat, mie jo kerkesin miettiä että mitäs siellä oikaan...

    Ihan uskomaton muutos!! Hyvä sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoinempa hyvinki, tiedäppä missä asiassa ;0) Härpäkkeeseen ei taida hirveästi tavaraa tulla, lämmitämme nimittäin hellaa päivittäin ja vaarana saattaa olla liika kuumuus. Kaffepannun kyllä ostin ja se sielä säilyy...aion jopa opetella taas keittämään kunnon kahvia.

      Poista
  3. Ihanalta näyttää!!! Tuo teksti näyttää hyvältä kyllä muurissa. Etköhän itse tiedä passaako vai ei, kun saat tilan muutoin kuntoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna-Riikka! Tämä mieleni muuttuu joka päivä, tänään haluan tekstin ja huomenna ehkä en...siksipä täytyy sitä miettiä tarkkaan. Tuo muurin uudelleen maalaus ei niin hirveästi houkuttele.

      Poista
  4. Ihana muutos, näyttää niin upealta!

    VastaaPoista
  5. oIJOI, nätti tulee! Ja teksti kyllä elävöittää, anna mennä vain!
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rohkaisusta...kyllähän se teksti siihen saattaa sujahtaakin :0)

      Poista
  6. Kylläpä teette kaunista! Muutos on valtava ja lopputulos niin viehättävä! Laita vain tekstit, niistähän pääsee helposti eroon jos ei miellytä.
    Marjuska

    VastaaPoista
  7. Kiitos Marjuska! Olet oikeassa, mutta kun tuo koko muuri pitäisi sitten maalata jos mieli muuttuu :0(

    VastaaPoista