Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







tiistai 3. joulukuuta 2013

OH TUNNELMIA

Muutama tunnelma kuva oh:sta (näin meidän ammattikielellä sanottuna)...siitä toisesta päästä tällä kertaa :0)







 Vielähän sitä pitää vähän viilailla, hyllyä seinään jne...


 ...mutta jotain sentään on saatu jo nätisti paikoilleenkin. 



12 kommenttia:

  1. Huoh, miten kaunista ja tunnelmallista teillä onkaan:)

    VastaaPoista
  2. Uijui, miten nättiä. Ihana pöytälamppu pianon päällä ja upeat kattoparrut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pöytälamppu joskus taannoin löytynyt kirpparilta, se on aika söpö minustakin. Täällä näitä kattoparruja piisaa, kunhan saadaan valmiimpaa niin kuvia tulee lisää.

      Poista
  3. Kaunis olkkari, ihania katseenvangitsijoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkkari onkin ollut haasteellinen, ei seiniä ja ylimääräinen uloke seinässä hankaloittaa kalusteiden laittoa...mutta nyt taitaa tavarat asettua paikoilleen pikkuhiljaa.

      Poista
  4. Kaunista on! Kyllä sä osaat ♥

    Tutunnäköiset kynttilänjalat... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu, haastetta riittää :0) Juuh, sieltähän ne jalat Vaalasta on löytynyt, mikäpä ei olisi.

      Poista
  5. Voi miten kaunista ja tunnelmallista...:)

    VastaaPoista
  6. Kiitos Irmastiina! Me niin tykätään elellä kynttilän valossa tähän aikaan vuodesta :0)

    VastaaPoista
  7. ihanasti aseteltuja kokoelmia ... tunnelmaa löytyy :)

    VastaaPoista
  8. Kyllä tunnelmaa pitää olla, sen verran romantikoita ollaan molemmat...kaksi rapua :0)

    VastaaPoista