Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







sunnuntai 29. joulukuuta 2013

VIELÄ NÄITÄ TULEE SITTENKIN

Vaikka lupasin että yhtään karvanaama kuvaa ei tule, mutta nyt oli kyllä aivan pakko :0) Mauno keksi että meillähän pääsee hieman ylemmällekin tasolle...









Juu, oli mukavaa...ainakin Maunosta. Vaatii vielä hiukan opettelua tämä meidän yhteiselo ja paikat missä tai ennenkaikkea mistä saa kulkea, pari pikkujuttua on tullut rikottua. On ne niin kissoja ;0)

4 kommenttia:

  1. Siinä hän tsiikailee että pääsiskös vielä korkeammalle :)
    Voi Maunopoikaa ! <3

    VastaaPoista
  2. Niinpä...ei siinä muuten mitään, mutta kun laskeutumispaikat ovat vielä vähän epäselviä.

    VastaaPoista
  3. Kyllä kissoista saa juttuja tehdä. Onhan ne niin ihania. Oiva paikka kisojen asua kun pääsee noin ylös tarkailemaan, että mitäs seuraavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan oivaa kissoista...muista ei, emme vielä oikein tunne toistemme tapoja ;0)

      Poista