Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







tiistai 31. joulukuuta 2013

PALJON ON TAPAHTUNUT VUODESSA

Nyt kun taas vuosi vaihtuu ja tulee mietittyä mitä vuosi 2013 pitää sisällään, niin alkaa oikein päätä huimaamaan. Kyllä se pitää niin paljon meidän perheen osalta, niin suruja kuin ilojakin. Alkaa oikein hirvittämään miten paljon vuodessa todellakin ihmiselämä voi pitää sisällään ja aivan yllättäviäkin tapahtumia.

En olisi vielä vuosi sitten tähän aikaan uskonut että perheemme asuukin kokonaan toisella paikkakunnalla ja esikoinen omillaan :0) Vuoteen 2013 on siis sisältynyt huolta töistä ja siitä aiheutuvista ongelmista, mitä en nyt kuitenkaan täällä ala tilittelemään. Mutta kaikki hyvin nyt, päätin silloin että nyt on pitkäaikaisen haaveen toteuttamisen aika ja niin tehtiin. Laitoin miehelleni sähköpostia eräänä päivänä, joka meni lyhykäisyydessään näin: Haen Oulusta töitä, sopiiko?? Se sopi ja niinpä hain töitä Oulusta ja sainkin mukavan ja antoisan työn...olen onnellinen siitä. Miehen työt jatkuivat entisellään, siirtyi vain Oulun toimistoon ja tytär pääsi opiskelemaan myös haluamalleen alalle tänne. Ainoastaan poika halusi jäädä Kajaaniin, mutta ehkäpä kohta 20v. kaveri onkin jo siihen aika valmis. Ja hyvin on mennyt, elämä omassa hallussa.

Entisen kotimme möimme nopealla aikataululla ja löysimmekin oman navettamme myös pian. Surua tuli rakkaan Arttu-kissamme kuolemasta, mutta elämä sisältää myös näitä luopumisia. Nyt sitten loppuvuodesta elämäämme ilahduttaakin uudet karvakuonot Mauno ja Kerttu ja uskon että Arttu on siitä oikein iloinen kun katselee meitä sieltä kissojentaivaasta. Tässä lyhykäisyydessään suurimmat tapahtumat, saas nähdä mitä uusi vuosi tuo tullessaan. Onneksi emme sitä etukäteen tiedä!

Nyt sitten paljastan vielä tämän vuoden viimeisimmät törsäykset kirpparilta ja pari ihanaa juttua mitkä sain joululahjaksi äidiltäni.



Juu...ei nyt sentään tuo koko kaapinpäällys ole nyt hankittua, ainoastaan tämä ihastuttava ruosteinen herätyskello.


Nuo ihanat pienet lehdykkäiset ovat "servettirenkaita". En olisi kyllä itse niitä eurolla kehdannut värkkäillä, eipä silti...en kyllä olisi osannutkaan. Ihanaa että näitä taitajia löytyy ja tuo myyntiin meille kädettömille! Olen ostanut kirpparilta vaikka mitä ihania käsitöitä, käykääpä Oululaiset Alppilan Aarrearkussa katsomassa. Myös seuraavat löydöt ovat sieltä...



 Seinätekstit, lasikulho, sikarilaatikko, vispilä ja servettihärpäkkeet löysin Paljekirppikseltä.





 Ei nämä nyt aivan yhden päivän löytöjä ole, mutta viimeisimmältä kahdelta viikolta kuitenkin. Alla oleva sohvahan löytyi jo aiemmin antiikkimessuilta, josta myös viimeisen kuvan joululahjat ovat ostettu.



Kakkuvuoka on aika kookas ja myyjä sanoikin itse pitäneensä siinä sipuleita ja hedelmiä. Rautalankakoreja on valmistanut merimiehet puhdetöinään ja on haluttu keräilyesine. Jokainen kori on omanlaisensa käsityö ja lautasen kuviointi sen mukainen mitä milloinkin on ollut tarjolla.

Nytpä päätän vuoden 2013 bloggaamiset tähän ja toivotan kaikille oikein ihanaa Uutta Vuotta! Jatketaan samaan malliin taas ensi vuonna.

24 kommenttia:

  1. Teillä on ollut tosiaan muutosten vuosi, mutta varmasti myös antoisa ♥

    Oikein hyvää ja onnellista aikaa kaiken keskelle myös tulevalle vuodelle 2014!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, mutta kaikella on varmaan tarkoituksensa. Hyvää Uutta vuotta myös teidän perheelle ja karvakuonoille!

      Poista
  2. Onnellista Uutta Vuotta 2014, Johanna! Hienoja löytöjä. Äitini on virkannut tuollaiset servettirenkaat hopealangasta. Mulla on sellaiset. Ihanat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinulle! Kyllä kirpparit on niitä parhaita aarre-aittoja, sieltä löytää sellaista mitä ei kaupanhyllyillä ole ja se fiilis kun teet löydön ja vieläpä edullisesti. Sitä ei voita mikään! Servettirenkaat on ihanat, vielä kun tulisi käyttöäkin.

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Mahtavia löytöjä!! Hyvää UuttaVuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinulle Anne-Mari, oikein ihanaa uutta vuotta! Jatkemaan samaan malliin, sisustelua ja kirppistelyä.

      Poista
  5. Paljon on tapahtunut...mutta karvakuonot tuovat ilahduttavaa säpinää tulevaan vuoteen 2014!
    Ihanat kirppis jutut ja kauniit joululahjat äidiltäsi kauniiseen kotiinne<3
    Aurinkoista Uutta Vuotta 2014!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä karvakuonot tuovat suuren muutoksen pitkään lemmikkitönä oloon (hih...menikö se oikein?), naurua ja välillä harmaita hiuksia ;0)
      Ihanaa uutta vuotta Sirkka!

      Poista
  6. Onnellista uutta vuotta teille !
    Tuo puusohva on ihana.
    Mutta Kepa ja Manu on ihaninta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, sohva ihana mutta karvakuonot valitsisin jos olis pakko. Hyvää uutta vuotta sinulle Leena ja pojat!

      Poista
  7. Teillä on ollut tapahtumarikas vuosi. Hyvää Uutta Vuotta! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se on kyllä ollut, jospa tämä vuosi menisi vähän vähemmillä muutoksilla. Hyvää uutta vuotta Mervi!

      Poista
  8. Oikein mukavaa alkanutta vuotta, toivottavasti "paikallaanpysyvämpää" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinulle Pepi! Eiköhän me aloillaan pysytä...toista se on tapettien kanssa ;0)

      Poista
  9. Isoja asioita on teille tapahtunut viime vuoden aikana...
    Oikein hyvää uutta vuotta 2014!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, nyt jälkikäteen kun ajattelee niin todella isoja. Ei sitä ole tässä vauhdissa edes niin miettinyt, mutta ainakaan muuttoa en kadu. Olen (olemme) niin hyvin kotiutuneet tänne Ouluun, vielä kun tyttökin saisi jonkun oikein hyvän ystävän. Se paras jäi Kajaaniin. Hyvää uutta vuotta Mari!

      Poista
  10. Teillekin on tapahtunut paljon suuria asioita! Toivottavasti vuosi 2014 tuo vain onnea tullessaan :)

    Ihania ostoksia olit tehnyt! <3 Oikein hyvää vuoden alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiinnolla katsotaan tulevaan vuoteen. Hyvää uutta vuotta Heidi!

      Poista
  11. Oikein Hyvää ja menestyksekästä uutta vuotta sinulle ♥
    Tarttis varmaan itselläkin kävästä noilla kirppareilla -
    sinulla onkin ollut vauhdikas vuosi takana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina sieltä jotain pientä ja välillä isompaakin löytyy, vaikka...ei varmaan tarvitsiskaan. Vauhtia on todellakin riittänyt jo muutaman vuoden ajan (monenlaista mullistavaa), jospa tämä vuosi menisi jo vähän rauhallisemmin.

      Poista
  12. Niinpä. Onneksi ei tiedä, mitä on aina edessä. Toisaalta joissakin tilanteissa helpottaisi tieto tulevasta... mutta parempi, ettei tiedä.
    Upeita löytöjä olet tehnyt!! Kylläpä nuo silmää hivelevät kauneudellaan;)

    VastaaPoista