Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







maanantai 24. maaliskuuta 2014

REMPPAREISKA TOUHUISSAAN

Tarkoitus oli saada viikonloppuna enemmänkin aikaiseksi, mutta johtuen kaikesta muusta paljon kivemmasta touhusta, jäi remonttisaldo suht niukaksi. Mutta mutta...vanha sanonta jälleen käyttöön, hiljaa hyvä tulee!!

Ensiksi kuitenkin haluan vilauttaa sitä vaalmiimpaa osiota, eli pientä kodinhoitohuonettamme. Sisustaminen vielä vaiheessa, syy siihen on osittain se että en löydä pahviaatikoista tavaroita jotka tänne kuuluvat. Luulen että myöhemmin ongelmaksi kehkeytyy enemmänkin taas se, että en saa tänne mahtumaan kaikkea sitä mikä tänne kuuluisi.






Sitten siirrymme wc-kakkoseen, siihen hiukan keskeneräisempään projektiin.


Tästä lähdettiin...



...välillä oltiin vaiheessa tässä...


...ja nyt täällä...


...siitä syntyikin idea...


 ...haa...tiiliseinä!! Nyt sitten vain jännätään mitä tästä tulee :0)


2 kommenttia:

  1. Heippa Johanna, miten te jaksatte koko ajan rempata, me ei saada mitään aikaseksi, ihan kateeksi käy tuo teidän energia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei ;0) Eihän me olekaan jaksettu, monta kuukautta pidettiin taukoa ja nyt sitten yritetään ennen kesää saada jotain valmiiksi. Taidat unohtaa teidän aikaansaannokset, yläkertaan teitte lisätilaa ullakolta, eristitte ullakon, seinä kaatui alakerrasta ja ihanaiset pariovet on saatu paikoilleen...niin että teilläkö ei ole saatu mitään aikaiseksi?? Kumma kyllä, ne tahtoo unohtua minullakin. Välillä pitää oikein pysähtyä katsomaan ja muistella miltä paikat näytti aiemmin. Onneksi on myös valokuvia ennen tehtyjä remppoja, hauska katsoa miltä silloin todellakin näytti.

      Poista