Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







maanantai 3. maaliskuuta 2014

SUURIN ON RAKKAUS

Suurin on rakkaus, aivan taatusti joo. Se onkin sitten eri asia mihin sen suuntaa..mutta uskon että kaikki täällä vierailleet rakastavat ainakin sisustamista, perhettä ja kotiaan.
Vilauttelin edellisessä postauksessa kehyksen kulmaa jonka kirpparilta mukaani haalin. Jotain piti kehyksen sisuksiin täytettä keksiä ja tässä lopputulos.






  Jostain syystä teki mieli laittaa jotain uskonnollista tekstiä ja mikäpä sen kauniimpi aihe kuin rakkaus.


Sulkekaa silmänne vasemman alakulman osalta!!! Näitä tällaisia kohtia meillä löytyy vielä turhan paljon, tavarat laatikoissa odottelemassa että jospa joskus vielä pääsisi sieltä esille. Olen itse jo välttelmään katsettani tällaisiin paikkoihin ja alkanut tottumaan niihin pelottavan hyvin.

Oi jospa joskus sittenkin saisimme elää jälleen aivan normaalisti normaalissa kodissa.

Ps. Tarkimmat jo tietysti huomasi että olen tehnyt "Pepit", tuossahan oli aikeisemmin vihreä hylly ja kas...nyt taulu...ja eikun ruuvin reikiä paikkailemaan. Naisen mieli kun on niin muuttuvainen ja en taida olla ainoa jolle näin käy, niin kuin ei Pepikään :0)

Öitä!
Lähettänyt klo

4 kommenttia:

  1. Mey3. maaliskuuta 2014 klo 23.06

    Osui silmiini tuo puolivälissä ikkunaa oleva verhotanko, nätti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johanna4. maaliskuuta 2014 klo 8.31

      Verhot on viritelty vaijeriin, halusin sellaisen puolihuolimattoman ripustuksen ja tunnelman. Me kun ollaan täällä maalaistalon ilmapiirissä.

      Poista
  2. Pepi4. maaliskuuta 2014 klo 9.14

    Voi kun saiskin lautaseinät :)
    On se vaan Lillassakin helppoo se tavaroiden vaihto seinällä - toisin kuin täällä kotona kun ei pääse edes sitä ensimmäistä....
    Korinttolaiskirje jos mikä on hieno seinällä, mä tykkään.

    Pitäiskähän mun kanssa vaihtaa vaijerit Lillan tankojen tilalle, olis vähän asiallisemman näköiset...

    VastaaPoista
  3. Johanna4. maaliskuuta 2014 klo 10.10

    Juu...muistan kyllä ne kiviseinät, olen itsekin asunut kerrostalossa. Eri helppoa naputella nauloja lautaseinään ja kun mieli muuttuu (ja sehän muuttuu), saa suht helposti reiät paikattua.

    VastaaPoista

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)