Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa. Ja niinkuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuus projekti...ihana sellainen!







tiistai 15. huhtikuuta 2014

MITÄ MITÄ HÄH?

Mauno se tulee ja jyrää...oli tässä naurussa pitelemistä!


Sattupa sitten tänä aamuna ennen töihin lähtöä. Kerttu makoili sohvalla kaikessa rauhassa ja kun hetkeksi käänsin selkäni, tilalla olikin Mauno. Siinä se makasi tyytyväisenä ja vähän jännän näköisenä. Ihmettelin hiukan nopeaa kissan vaihtoa ja mietin minne se Kerttu hävisi...kunnes Maunon alta alkoi kaivautumaan esiin ensin jonkun tassu, sitten silmät ja korvat...
Katsokaa nyt tuota mokoman ilmettä...minäkö...mikä ihmeen Kerttu...mistä minä tiedän missä se on!!!
Alku tilanne jäi tietysti kuvaamatta, mutta enpä olisi heti hoksannut etä kirppuhan on siellä Maunon alla ja mokomakin rotjake makasi niinkuin ei olisi mitään tapahtunut :0)


No Kerttuhan sieltä kaivautui ulos ja Mauno jatkoi tyytyväisenä makaamista valloittamallaan paikalla.

Että sellainen kissa tarina tällä kertaa.

9 kommenttia:

  1. Nämä cooniherrat tuntuu olevan aika ilmeikkäitä veikkoja :D

    VastaaPoista
  2. Näinpä...melekosia möllisköitä!

    VastaaPoista
  3. Pitääköhän Maunon todistaa olevansa kingi *hih*

    Kerttu-suloisuutta ei näköjään vähempää voisi kiinnostaa ☺

    VastaaPoista
  4. Nimenomaan pitää, kyllä kerttu pitää puoliaan mutta antaa myös mielellään periksi. Mauno on muka niin "kova jätkä", mutta samalla niin lellilällykkä ja mustasukkainen jos Kerttu saa enemmän huomiota. Käyttäytyvät aivan samalla tavalla kuin lapset. Onko teillä mitään tällaista ilmassa?

    VastaaPoista
  5. Ihania pääsiäisen pyhiä Johannan perheelle ja sellaisia kissallisia päiviä. Toivotaan, että noidat ei käy niitä nappaamassa luudalleen. Ovat tietenkin sen verran painavia, että lento voi käydä hankalaksi. Jospa se Mauno jo siinä pelossa Kertun piilotti kun on kevyempi ettei ainakaan kaveria viedä. Me lähdemme Riikaan ja Pörri jää Helsinkiin hoitoon Jennille ja Jaskalle. Saa nähdä löytyykö pois tullessa, kun Jaska oli aikonut sen piilottaa, että Pörri jäiskin heille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin ja oikein ihanaa matkaa teille! Kyllä Biancalla on mukavaa kun Pörrin kaveriksi, kyllä teillä tulee ikävä.
      Taitais tosiaan noidan luuta olla lujilla kun Mauno istahtaisi koko 9:n kilon eestä :0)

      Poista
  6. Juu, mut nuorempi tulee heti, kun Pörriä hellitään ja silitellään. Oikein urahtaa ja syöksyy siliteltäväksi =)

    Ihania lapsia joka tapauksessa.

    VastaaPoista