Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







torstai 24. heinäkuuta 2014

KOTIA ILTAHÄMYSSÄ

Eräänä iltana innostuin valokuvaamaan hiukan järeämmällä kameralla kotiamme (käytämme tätä työssämme kun kuvaamme koteja myyntiin), halusin nähdä miltä meidän kotimme näyttää laajakulmalla kuvattuna. Minä onneton taidan olla ainut bloggaaja joka ei omista järkkäriä :D Otokset ovat vähän hämyisiä, pimeä ilta enkä alkanut näitä sen koommin kuvankäsittelyllä muokkaamaan...tulkoon hämärä tunnelma mukaan. En myöskään hirvittävästi käyttänyt aikaa kuvakulmien miettimiseen, kunhan räpsin menemään. Mutta tältä kotimme näyttää laajakuvalla kuvattuna...


























Vaikka kuvissa näyttää siltä että ulkona on hyvinkin valoisaa, oli sisällä kuvia ottaessa aika hämärää. Todellisuudessa jos nämä kuvat olisi otettu asunnon myyntiä varten, olisin vähentänyt tavaraa ainakin puolet, ottanut kuvat valoisampaan aikaan, rajannut hiukan kuvia sekä kirkastanut valoisuutta ja muokannut ehkä hiukan värejä...kontrastia yms. Mutta näin eri tavalla saa kuvattua isomman osan huoneesta, ei pelkästään tunnelmakuvia jostain osasta huonetta. Myönnetään...huoneet näyttävät isommilta kuin ne todellisuudessa ovat, ja tässä tapauksessa hyvä niin...en halua meille saleja vaan kotoisasti sopivan "ahtaan" :D Vaikka kodissamme on 200 neliötä käytettävissä, on ne aika hyvin täyttyneet vanhoista mööpeleistä. Suurin osa kodistamme on yhä kuvauskelvotonta aluetta, mutta ehkä sitten joskus...?

Hui! Nyt on aika lopettaa...radiossa piippasi klo yksi merkkiääni...öitä!!

10 kommenttia:

  1. On tuo teidän koti kiva ja kaunis, monella tapaa.
    Vaikka otitkin kuvat laajakulmalla, ne ovat kuitenkin varsin "normaalin" näköisiä, kais tiedät mitä tarkoitan:) Monet välittäjien kuvista kun on varsin epänormaaleja halleja...

    Jaahas bussi kotia kohden alkaa pikku hiljaa kutsua. Täällä istuskellaan pojan kanssa Hki-Vantaalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän mitä tarkoitat, eivät kuvat saa olla liikaa vääristyneitä. Toki huoneet näyttävät aina todellista isommilta, koska olisi tarkoitus saada mahdollisimman laajasti tilaa kuvaan ja päätarkoitushan näillä on houkutella ihmiset paikanpäälle katsomaan koteja.
      Mukavaa kotiinpaluuta!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Hämyjähän ne ovat, mutta niinhän illalla on.

      Poista
  3. Todella hyvät kuvat -ja voi miten kaunista ja kodikasta teillä onkaan...♡

    VastaaPoista
  4. Ihan sama millä kameralla kuvaat, kaunista on kuitenkin <3

    VastaaPoista
  5. Punastunut naama täällä, kiitos :D

    VastaaPoista
  6. Kuinkas mulla on livahtanut ohi vallan....nooh, ei tuu niin paljon istuttua masiina sylissä :)
    Kaunista on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kesällä malta aina koneen äärellä olla...ei nämä täältä katoa. Kiitos kommentista!

      Poista