Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







keskiviikko 8. helmikuuta 2017

NAVETASTA KODIKSI OSA 1

Olen suunnitellut pitkään kokoavani kasaan kotimme eri vaiheita, aina vuodesta 1924 tähän päivään ja ennen kaikkea siitä saakka kun olemme itse tässä kodissa asuneet. Siitä tulee kohta neljä vuotta kun talo kaupat tehtiin ja kun taakse päin alkaa eri remonttivaiheita läpi käymään, huomaa miten paljon olemme aikaan saaneet. Remontit jatkuvat yhä ja ei varmaan koskaan kokonaan lopukaan, eihän mikään talo pysy kunnossa jos niistä ei huolta pidetä : ) Kun talossa asuu vielä tällainen mielensä muuttaja, niin on aivan taattua myös että mikään sisustuksessakaan ei tule olemaan lopullista ehkä koskaan. Nyt kuitenkin voi sanoa jo että olemme kotimme kaikki tilat ainakin kertaalleen läpi käyneet, kunhan saamme pian saunankin valmiiksi. Mielessä pyörii monta ajatusta vielä tulevaisuuteenkin, mutta niitä toteutamme ehkä siten joskus. Maalaus ja kenties tapetointi juttuja lähinnä, pukuhuoneen lattiaan on ostettu jo uusi materiaali ja ulkopuolella riittäisi puuhaa vielä vaikka kuinka. Myös huvimaja / kasvihuone on ollut suunnitteilla, ikkunat odottelevat varastossa valmiina. Puuhaa siis riittää jatkossakin ja hyvä niin, emme ehkä osaisikaan olla tekemättä mitään.

Nyt lähdetään liikkeelle talon alkutaipaleesta ja pohjakuvista. Kotimme on vuonna 1924 rakennetussa vanhassa navetassa, jossa on asustellut monenlaisia kotieläimiä. Meidän onneksemme rakennuksen alkuperäiset piirustukset ovat säilyneet ja ovat suht hyvässä kunnossakin vielä.




90-luvulla navetan keskiosaan on ensinmäiseksi rakennettu takkatupa silloisen omistajan omaan käyttöön.


Tämä entinen omistaja on meidän ihana naapurimme ja häneltä olemmekin kuulleet kuinka tilalla on eletty silloin aikanaan. Vaihe vaiheelta rakentamista on jatkettu rakennuksen muihinkin osiin, ensin on valmistunut keittiö, sauna ym. tilat alakertaan ja myöhemmin vielä suuri kokoustila yläkertaan. Talossamme toimi vuosia Viinitupa niminen tilausravintola, jossa pidettiin erilaisia tilaisuuksia, saunailtoja ja kokouksia. Vieraskirjoista päätellen täällä on ollut monelaisia hauskoja tapahtumia ja joskus tuntuukin että meillä on käynyt puoli Oulua joskus saunomassa : ) Työni puolesta olen niin paljon ihmisten kanssa tekemisissä, että väkisinkin joskus tulee puheeksi tällaisetkin asiat.


Alla pohjakuva ravintolan ajoilta...

Myöhemmin Viinituvalla oli toinen omistaja, heiltä me sitten ostimme nykyisen kotimme vuonna 2013. Silloisen omistajan toimesta oli jo teetätetty arkkitehdin suunnittelemat piirustukset rakennuksen käyttötarkoituksen muutosta varten, eli asuinkäyttöä ajatellen.

Viimeinen pohjakuva onkin sitten meidän kotimme tänä päivänä, paljon on muuttunut jos tarkkaan tutkitte. Palaan näihin eri tilojen vaiheisiin pala palalta erillisissä postauksissa. Aivan emme ole muutoksia piirustusten mukaan tehneet, vaan lisämuunnoksia on tullut tämänkin jälkeen. Ne näkyvät alla olevasta pohjakuvasta joka on nykyinen tilanne kodissamme.


Tämä tuleekin olemaan mielenkiintoinen projekti, vaatii vain hieman aikaa jotta löydän kaikki vanhat kuvat ja saan otettua uusia. En tiedä moni osainen postausruletti tästä kehkeytyy, mutta innolla aloitan tämän tekemisen.
Nyt on sitten osa 1 tehty, palaan pian seuraavaan vaiheeseen.

6 kommenttia:

  1. Kylläpä vaikuttaa mielenkiintoiselta!Jään odottelemaan muista postauksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähintään yhtä mielenkiintoista minustakin, sitä jotenkin unohtaa miten monta asiaa on muuttunut.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Niinpä ja etenkin jos ajatellaan vuodesta -24 : )

      Poista
  3. Ihania aarteita nuo vanhat piirrustukset<3 Kiinnostavaa seurata postauksiasi muutoksista!

    VastaaPoista