Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







perjantai 14. huhtikuuta 2017

PIIITKÄ PERJANTAI

Meidän pääsiäisen vietto menee rauhallisissa merkeissä kaksistaan, mitä nyt lauantaina lähdemme käväisemään Kajaanissa ja saimme kuin saimmekin houkuteltua nuorenparin mukaan. Sellaista siis tiedossa huomenna, tänään aivan muuta. Mies yllätti minut ja alkoi toteuttamaan vaimonsa pyyntöä ruokailutilan tapettiseinästä, saan sittenkin tämän tilan projektin valmiuteen ennen kesää. Jospa värimaailmani aukenisi nyt tapetin myötä ja ruokakaluston kohtalo saataisiin päätökseen. Olen vähän levoton tämän keskeneräisen projektin kanssa, haluaisin saada jonkinlaisen tasapainon oman mieleni kanssa. Innolla odotan valmista, kuvia laitan sitten kun työ on valmis. Nyt mennään pelkästään pääsiäisfiiliksillä, ei mitään suuria koristeluja... kukat ja suklaa riittää : )








Tämä voisi olla kiva tuliainen...



 Ihanaa Pääsiäisen aikaa!

4 kommenttia:

  1. Varmasti löydät ratkaisun ja tavarat löytävät oman paikkansa! Joskus on vain vähän kotisokea ja mikään ei näytä hyvältä ja muut eivät näe mitään vikaa :) Ihanaa pääsiäisen aikaa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Tuo sokeus on kyllä niin totta, ärsyttävintä on että välillä omat nurkat alkaa vaan niin kyllästyttämään.

    VastaaPoista
  3. Kyllä se balanssi löytyy! Kauniit koristelut ja asetelmat. Mukavaa Pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän, näin on ennenkin löytynyt : )
      Ihanaa pääsiäisen päiviä sinnekin päin!

      Poista