Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







perjantai 25. maaliskuuta 2016

RAIVAUSTA

Tavaraa on kerääntynyt kirppislaatikoihin taas aikamoinen määrä, kamala miten paljon ylimääräistä löytyy kokoajan. Mistä nämä kaikki aarteet on meille tuppaantuneet?? ; )
Nyt selkeni taas yksi kaapin päällys...



Hyvää pääsiäistä!

12 kommenttia:

  1. Ihana idea tuo kaktuskuppi! Pääsee kaunis teekuppi asettineen esille ja samalla sen esilläololla on jokin tarkoituskin. Täydellistä.

    Ihanaa pääsiäistä!

    http://keltamaki.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kupissa voisi toki olla hempeämpikin kukka, mutta olkoon nyt näin.
      Oikein ihanaa pääsiäistä sinullekin!

      Poista
  2. Kaunis asetelma! Mukavaa pääsiäistä, Johanna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu ja samoin teille oikein ihanaa pääsiäistä!

      Poista
  3. Mukavaa pääsiäistä. Ihana on tuo tekemäsi perhoskoriste lasikuvun alle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinulle! Perhoset ovat aseteltu hiukan erilaiseen tyyliin esille, julmaa mutta kaunista!

      Poista
  4. Mukavaa pääsiäisen jatkoa sinne, minä ihastelin myös noita aiempia postauksia ja ihailin myös niitä perhosia. Että keksitkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin Minttu! Perhosidea on lähtöisin Tarinat putiikin Irkalta, joten en aivan kunniaa itselle siitä ota. Mutta toteutus oma ja olen itsekin siihen tyytyväinen :)

      Poista
  5. Kaunista on! Mukavaa 2. pääsiäispäivää :)

    VastaaPoista