Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







perjantai 21. maaliskuuta 2014

ONHAN SE NÄTIMPI

Kun suunnittelin keittiön uuteen kotiimme, päätin toteuttaa sen niin kuin olen aina haaveillut. Mahdollisimman vähän kaappeja, siinä määrin mitä se mahdollista on tällä meidän astiamäärällä. Tilanteen mahdollisti astiakomeromme, mikä onkin ollut oikein käytännöllinen monessakin suhteessa. Pidämme tilaa suht viileänä ja näinpä se samalla toimii myös talvella jääkaappina väliaikaiselle ruoansäilytykselle.



Nyt sitten keittiössä ei ole kuin kaksi lasiovellista kaappia ja avohylly, joten luivuin myös astiankuivauskaapista.


 Alkuun ajattelin että kuivattavaa on niin vähän, että muovinen astiankuivausteline saa hoitaa asian sen käytännöllisyyden vuoksi. Käytännössä olen kuitenkin huomannut että aina siinä jotain on kuivattavana, jos ei muuta niin kissanruokakuppeja yms. Teline siis lötköttää ikävästi koko ajan esillä.


Eipä se sitten muu auttanut kuin aloittaa luultua vaikeampi tehtävä ja hakea jotain kauniimpaa tilalle. Nyt kun astiankuivaustelinettä tarvitsin, niin eihän niitä peijoonia ole missään myynnissä...ainakaan mieleisiä ja jos olikin, niin ne olivat juuri sopivasti loppuneet varastosta. Mutta sinnikkyys palkittiin kun tarpeeksi kauan jaksoi hakuja nettiin tehdä, löytyihän se lopultakin. Ja mikä löytö löytyikin Tori.fi sivuilta, hinta sopiva ja teline kaunein tai ainakin meille sopivin mitä ajatella saattoi.


Tuhat kertaa nätimpi kuin edeltäjänsä!! Siinä se saa nyt sitten olla esillä oikein mieluusti, ei haittaa yhtään. Kaikenlisäksi tämä sattui olemaan aivan samaa värimaailmaa tiskialtaan reunalla olevan telineen kanssa, joten nappi löytö kaikenkaikkiaan.




 

Ja asiasta toiseen, eli viikonlopun suunitelmiin. Olisi tiedossa remonttia jälleen, vuorossa pukuhuone ja toinen vessa. Kodinhoitotila on valmis, mutta sisustaminen vielä kesken...joten kuvat saavat vielä jäädä toiseen kertaan. Päätimme että kun kerran tuo talvi tuppasi tulemaan takaisin, tehdään sitten vielä sisähommia suosiolla. Kun katsoo ulos, ei uskoisi että viikko sitten haravoitiin pihaa.


Mukavaa viikonloppua!

18 kommenttia:

  1. Kauniille näyttää. Kivan telineen löysit! Joo, eipä nyt ole pihahommiin asiaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inhottavaa loskaa, mutta jospa sulais viikonloppuna pois.

      Poista
  2. Ihan paras tuo teline, varsinkin kun on taso alla! Mulla oli Lillassa metallinen, mutta oli vähän epäkäytännöllinen kun mulla on niin julmetun isot ruokalautaset, ettei mahtuneet (mutta se sai kodin Villa Idurista) ja nyt on tuollainen muovihärpäke käytössä. Toisin aina jossain piilossa :)
    Täällä tuli kevät! Aamulla oli lunta ja räpäskää, päivän vesisade hävitti lumet ja huomiseksi luvassa n 10 astetta lämmintä. Taitaa tietää reissua Lillaan !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan taso alla olla pitää. Tämä koko riittää näin kotioloissa kun pääasiallinen tiskaus tapahtuu astianpesukoneella, muutenhan se olisi aivan liian pieni. Muovi härpäke palasi sitten asuntovaunukäyttöön :0)
      Ääh...täällä on märkää lunta maa täynnä, toivottavasti sulaa pian pois!

      Poista
  3. Ihanan kodikas keittiö sinulla!:) Mistä olet löytänyt tuon altaan reunalla olevan korin? On kiva:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kori on entisestä liikkeestäni, joten en valitettavasti pysty tämän enempää sinua siinä asiassa auttamaan.

      Poista
  4. Todellakin nappilöytö tuo astiateline! Aivan täydellinen! :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se oli kyllä sitä, onneksi löysin ja pääsin eroon muovi hökötyksestä. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  5. Voi miten kaunista, en voi kun huokailla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sinulle Sievähelmi ja tervetuloa lukijaksi!

      Poista
  6. Kaunis teline, hyvin passaa teille :)

    VastaaPoista
  7. Kappas vain, teillähän onkin mielenkiintoinen systeemi keittiön kanssa. Tuo onkin kiva kun on tuollainen erillinen huone siinä vieressä, jossa voi säilyttää tavaroita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin käytännöllinen, yksi parhaimpia juttuja keittiössämme. Kuva saattaa kyllä hiukan vääristää kokoa, ei aivan niin iso kuin saattaa näyttää.

      Poista