Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

KAJAANIN TULIAISIA

Viimeiseen käyntiini Kajaanissa oli todella hyvä syy, sen lisäksi että näin vanhempani, siskoni ja rakkaan esikoiseni, sekä tietysti antiikkimessut. Olen nimittäin hankkinut jo aikaa sitten makkariimme ihastuttavan naulakon erään sisustusliikkeen loppuunmyynnistä. Oli aika vihdoinkin käydä hakemassa se kotiin, enhän viitsinyt sitä loputtomiin kenenkään varastoissa säilöä. Toisen harmi on toisen onni, sääli että näitä loppuunmyyntejä tupsahtelee vähän turhan tiuhaan tahtiin näinä aikoina. Alkuperäinen hinta naulakolla oli 990€, eihän se olisi millään sopinut pudjettiini normaali hinnalla. En halua hurrata kenenkään unelmien lopettamista, mutta tämä löytö oli kuitenkin minun onneni tällä kertaa.


Olen jo pitemmän aikaa etsinyt jotain hiukan kauniimpaa naulakko / reelinki versiota makuuhuoneeseemme, mutta nyt kun sellaista olisin kaivannut ei niitä näytä tarjolla olevan missään. Tämä Comptoire de Famillen naulakko olikin sitten oikea aarre kun sen vihdoin löysin. Oli muuten himskatin painava vempain pakata naisvoimin autoon, runko kun on kunnon takorautaa ja kokoakin piisaa.
Mutta kotiin saatiin, parempia kuvia luvassa myöhemmin kun saamme makuuhuoneen esittelykuntoon... sitä en sitten lupaakaan aivan pian ;0)

Pukuhuone jäi odottelamaan parempia ideoita, sisustaminen vain tökkäsi ja mikään ei tunnu hyvälle idealle (tai sitten meillä vain ole sopivia huonekaluja sinne??). Tässä vaiheessa on parempi jättää sisustaminen tähän ja palata takaisin asiaan kun ajatus kulkee taas.


On se kuitenkin jo nyt parempi mitä ennen...


...oli se niin kauhea, vähän niinkuin jossain liikuntasalin pukuhuoneessa. Onneksi ne saatiin purettua pois, eiköhän sisustuskin synny aikanaan.
Tästä tilasta siirrytäänkin sitten luontevasti kylppärin ja saunan puolelle, voi olla että tehdään vasta syksyllä sitten kun kesän touhut alkavat olla ohi.




Kateille kelpais näinkin, mutta talon emännän silmää ei oikein hivele nämä 90-luvun kaakelit. Tänne ideat ovat jo valmiina päässä, odottelee vain syksyä ja inspistä aloittaa remontti.
Mutta nyt nautitaan keväästä ja auringosta, mukavaa keskiviikkoa kaikille!



6 kommenttia:

  1. Ihania noi kissa ja amme-kuvat, kaunis kissa ja ammekin :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerttu on niin ihana...ja ammekin sen jälkeen kun saadaan kylppäriä rempattua vähän uuteen uskoon.

      Poista
  2. Mä jo ajattelin, että olit sä varmaan nollan vahingossa kirjoittanut hintalappuun *huh* Toivottasti sait hyvällä hinnalla.

    No, voi sun sösses, että tuli pukuhuoneesta kaunotar! En muistanutkaan tuota liikuntasalilookia noin askeettiseksi ☺ Much better!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä oli kaikki ysit ja nollat oikein, mutta hyvään hintaan sain...vain murto-osa tuosta.
      Kyllä pukuhuonefiilis on muuttunut jo parempaan suuntaan, mutta joku mättää. Tuu auttaa, en nyt oikein saa kiinni siitä punaisesta langasta!

      Poista
  3. Ihanalta näyttää tuo uusi naulakko!! <3 Kivaa viikonloppua Johanna! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos, vilautan myöhemmin koko komeuden esiin :0)
    Samoin sinulle, mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista