Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







maanantai 7. huhtikuuta 2014

MIELETTÖMÖN MUKAVA BLOGI TAPAAMINEN

Viime lauantaina meitä innokkaita sisustajia / bloggaajia oli kasassa melkoisen mukava määrä Oulun seudulta. Teemana tässä tapaamisessamme oli tutustua muutamiin Oulun sisustusliikkeisiin ja päivän päätteeksi ruokailua ja rupattelua.

Ensimmäinen tapaamispaikka oli Lo Spazio, modernia ja kaunista. Kuten varmasti arvaatte...ei aivan meidän kodin juttu, mutta kauniita tavaroita kenelle ne sopii.




Tätä voisin harkita...


...suloisiahan nämä ovat, mutta...


...ei meille.

Seuraava paikka olikin jo enemmän minun makuuni, suuntasimme ihanaan Decoraan. Täältä löytyy jo sitä oman näköistä mitä voi navettaammekin kuljettaa. Täältä löytyykin sisustustuotteita varmasti joka makuun, taisi ollakin aika monen muunkin ykköspaikka.
















 Lähtiessä saimme jokainen mukaamme kassit jonka sisällön paljastan kierroksen jälkeen.


 Ja matka jatkuu...seuraava pikkuputiikki olikin minulle aivan uusi ja miellyttävä löytö nimeltään Colore. He sanovat olevansa sisustajan karkkikauppa ja se kyllä piti aivan kirjaimellisesti paikkansa. Ihana herkullinen värien kirjo...ei ehkä taas aivan sitä ominta, mutta niin suloista ja ihanaa. Kyllä sieltä joukosta jotain kivaa löytyi minullekin, siihenkin palataan loppupuolella.










Nam...täältä löytyy varmasti monta mukavaa lahjaideaa jatkossa.

Seuraava sisustajantaivas oli Casadoor tien toisella puolella. Täältä löytyy myös varmasti valikoimaa moneen makuun ja monenlaiseen kotiin! Lyhyen myyntiedustajan urani aikana tulikin vierailtua jo täällä ihanassa liikkeessä toissa talvena. Täälla asuessani ei tule käytyä näissä ihanuuspaikoissa, mutta lupaan korjata asian tästedes :0)








Täällä loppui aika kesken, täytyy siis palata toisena päivänä uudelleen. Unohdin nimittäin kokonaan käydä liikkeen alakerrassa kun silmäni jumittuivat yhteen ihanaan tuotteeseen yläkerrassa...mutta sinne jäi...ainakin toistaiseksi...

Sitten olikin päivän viimeisen kohteemme vuoro. Reippahasti käypi askeleet...



En ollut aiemmin käynyt täälläkään, joten odotin vierailua innolla... sillä ainakin paikkana vanha aitta Aittatorilla kiehtoi. Putiikin nimi oli Lifestylennordic, sinne siis...



Tuotteet eivät jälleen sitä meidän "mummolaa" aivan lähimpänä olleet, mutta puitteet sitäkin mahtavammat!










No olisihan täältäkin meidän kotiin jotain sopivaa löytynyt, mutta sata euroa...uuh, ei vain sopinut lompakolleni ollenkaan...joten sinne jäi. Mutta suosittelen...ihana pikkuputiikki torinrannassa ja takuu varmasti ihania tuotteita toisenlaisiin koteihin.
Saimme täältäkin mukaamme tuotekassit joka sisälsi ihania ylläreitä...palaamme kohta siihen.

Päivän päätteeksi suuntasimme nokkamme (vatsamme) kohti Amarilloa, se olikin loppuhuipennus todella ihanalle päivälle.


Kiitos ihanaiset naiset, oli todella kiva tutustua ja seura oli mitä mahtavinta. Ja suurin kiitos kuuluu Johannalle
SisustusUnelmia blogista, hän tämän päivän meille järjesti!! Ja kaikista parasta, ei se kuulema tähän jää :0)

Mukana meitä oli minun lisäkseni:


Ps.
Ne yllätyskassit...


Decoran kassista löytyi kasvopuuhe ja ihana kynttilä laskikipossa sekä paljon mielenkiintoisia tuotekuvastoja.



Ja heti käyttöön


Lifestylenordicin kassissa tällaiset ihanuudet...



Kaunis muistikirja ja kynä, sekä Marvisin ihanat hammastahnat ja harja. Tuiki tarpeellista!


Ja ne "pakolliset" ostokset...


Suloinen pikkunaulakko Coloresta...



Ja nämä Decorasta. Hmm...aika vähällä selvisin!!

14 kommenttia:

  1. Ihania kuvia, ja nuo pupukynttilät ovat kyllä todella suloiset! Oli mukava tavata sinutkin :)

    VastaaPoista
  2. Ajattelin pläjäyttää nyt kunnon satsin, on niin paljon näytettävää ja enemmänkin olisi ollut.
    Kynttilät ovat aivan söpöyden huippu, polttaahan niitä ei raaski missään nimessä.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa kun joku viitsi järjestää tuollaista!
    Täällä ei taitais enää olla edes liikkeitä joissa vierailla....tai mistä mä sen tiedän kun oon aina vaan nettikaupoilla...
    Puput on vallan hurmaavat!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppas muuta, kivaa piristystä arkeen. Eihän näissä liikkeissä oikein tule käytyä, taitaa enemmän olla nuo kirpparit ja antiikkiliikkeet niitä suosikkeja. Oulussa on toki vielä muitakin ihania sisustusliikkeitä, kuten Kaira House ja Pioni Living ja...en edes muista nimiä. Lauantain jälkeen vasta hokasinkin miten paljon näitä täällä on ja lisääkin taitaa sieltä teiltä päin olla tulossa :0)

      Poista
  4. Todella ihana kooste meidän superkivasta päivästä!! <3 Noi sun ostokset sopii niin hyvin teidän upeisiin puitteisiin! Oli ihana tavata sinut ja jutella kanssasi, toivottavasti nähdään pian uudestaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koostetta olisi varmasti tullut toinenkin mokoma, pakko jo vähän rajata ;0) Päivä oli todella kiva ja seura mitä upeinta, emmeköhän me vielä nähdä näissä merkeissä.

      Poista
  5. Ihania kuvia ja kivoja ostoksia teit :) Kiitos sinulle, että olit mukana tekemässä päivästä niin upean kuin se oli :)

    VastaaPoista
  6. Jospa me taas tavattaisiin, tällaisia piristyksiä kaipaa välillä arjen keskelle. Voin tarvittaessa olla apuna järjestelyissä, pyydät vain.

    VastaaPoista
  7. Hei, ihania liikkeitä siellä Oulussa. Tulee vain niin harvoin käytyä niissä, vaikka vierailemmekin Oulussa nykyään ainakin kerran kuukaudessa, sen pienen prinsessan luona. Täällä ei ole enää muita kuin minun putiikki ja Pentik, joten aika köyhäksi tuollainen vierailu kävisi.

    VastaaPoista
  8. Onhan täällä, mutta harvakseltaan tulee käytyä (jos sitten ollenkaan). Ei siellä taida muita nykyään olla, mutta liikkeesi onkin sitä ihanampi ja monipuolinen.
    Miksipä ei ole teitä meillä näkynyt jos kerran niin usein täällä käytte??!!! Alkakaapas tulla tännekin piipahtamaan.
    Tiedän kyllä että aika kiire aikataululla käytte ja minäkin olen sunnuntaisin töissä, mutta jos edes vilaukselta nähtäis.

    VastaaPoista
  9. Tuo lesti on kyllä ihana <3 Kiitos sullekin seurasta! löysin muuten kuvista monta sellaista juttua joita en paikanpäällä edes huomannut :D

    VastaaPoista
  10. Saman huomasin minäkin, toisten kuvista löytyi monta asiaa mitä en ollut huomannut itse paikanpäällä.
    Kyllä oli mukavaa...näitä lisää!

    VastaaPoista
  11. Voi ku ihania kuvia oot ottanu! Ja mahtavia löytöjä oot tehny. Hyvä tuo kuva missä bloggaajat syömässä (=oottamassa ruokaa) Joku rouva vaan piilottelullaan peittää toisetkin bloggaajat taakseen.. :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikilla näyttää olevan niin paljon kauniita kuvia liikkeistä ja aina vaan niistä löytää kaikkea uuttaa...taitaa tulla kohta uusinta vierailu kaikkiin paikkoihin.

      Poista