Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







lauantai 28. maaliskuuta 2015

EI PÄÄTÄ EIKÄ HÄNTÄÄ

Vai oliko se just toisin päin???



Ai että olen löytänyt monta aika mahtavaa kirpparia reissatessa Oulun ympäristöjä noin sadan kilometrin säteellä ja yksi antoisa paikka oli Oulaisissa. Samassa yhteydessä on myös sisustusliike ja kirpparin anti oli aika...sanoisinko, vastustamaton.  Sieltä olisi löytynyt vaikka mitää kivaa, mutta kohtuu kaikessa!
Vihdoinkin löysin tämän vanhan nukenpään, joka on ollut minulla etsinnässä jo jonkin aikaa. Näin kerran kuvan jossain lehdessä missä nuken pää oli lasikuvun alla ja siitä lähtien on ollut tämä pakottava tarve löytää kaunis ja vanha nukenpää : )



Sieltä löytyi myös aivan mahtava juttu, mutta näytän sen myöhemmin sitten kun se on päässyt omalle paikalleen.

Aikaisemmassa postauksessa kerroin löytäneeni Oulun Aarrearkusta jotain tuunattavaa, tässä ne nyt sitten on...




Sohva ja kaksi tuolia. Tuolit tuli vähän niinkuin ylimääräisinä, en oikeastaan olisi niitä halunnut...mutta saas nähdä miten käy raaskinko niistä luopua : )



KRAAPS KRAAPS, Mauno rakastaa näitä ylikaiken...arggh!!!


Nähtäväksi jää mitä näille teen ja onko soffan paikka tulevassa vierashuoneessa tai jossain muualla sitten loppujenlopuksi.

Mukavaa ja leppoisaa lauantaita!

12 kommenttia:

  1. Ihania olet löytänyt, sohva ja tuolit on kyllä hienot.

    VastaaPoista
  2. Ne on kauniit, katsotaan mitä niille teen. Täytyy ensin vähän antaa ajatusten päässä kehittyä, sitten tuumasta toimeen.

    VastaaPoista
  3. Jahas, tuolit ja soffa jo näämmä hyväksytty ja sisäänajettukin. JOs Maunolta kysyt niin tuskin tarttee etes tuunaustakaan. :)
    Vai oli Oulaisissa kiva kirppari ja sisustusliike. Hmm, meiltä olis sinne kyllä lyhyt matka. Ei siellä sattunut olemaan näyttävää kattolamppua?
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa käydä niin että Mauno tuunailee itse nämä oman näköiseksi.
      Käyppäs vaan vilkaisemassa, oikein positiivinen löytö. En tullut katsoneeksi lamppuja nyt, sillä yritän välttää enään ostamasta yhtään lamppua meille.

      Poista
  4. Hieno sohva, tuolit on minullakin samanlaiset :) Oulaisissa minäkin olen käynyt muutaman kerran ja mitään en ole löytänyt... Oletko käynyt Raahessa Saloisten kirpparilla? Sieltä tekee monesti hyviä löytöjä... Ja Ylivieskassa on myös pari hyvää kirpparia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ja nyt Oulaisten kirpparilla ois ollut vaikka mitä meille sopivaa, mutta näinhän se on että ei valikoima olekaan aina sama. Raahessa olen käynyt, mutta Ylivieskassa en...ei kuulu enään minun alueeseen. Mutta onpa niin lähellä kyllä, että taidan jollakin reissulla poiketa sielläkin.

      Poista
  5. Mummeli Keski-Suomesta29. maaliskuuta 2015 klo 11.38

    Hieno pää! Minulla taasen oli pakkomielteenä jokunen vuosi sitten löytää sellainen pää, joita ennenvanhaan näki hattukauppojen ikkunassa.

    Pää löytyi Oulun suunnalta huutiksen kautta. Se siis piti ehdottomasti saada, koska minulla oli aivan ihana olkihattu ja nyt ne ovat eteisen vaatekaapin päällä sulassa sovussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole hullua kun saat jotain PÄÄHÄSI, niin se täytyy saada. Mutta siinä se viehätys oikeastaan onkin, voi miten se tuntuu mukavalle kun vihdoin sen löydät!

      Poista
  6. Heips!
    Myisitkö tuon nukenpään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En taida raaskia, olen etsinyt sitä itsekin jo pitkään :)

      Poista