Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







torstai 19. maaliskuuta 2015

TORNION JA PULKKILAN LÖYTÖJÄ

Tämän viikon työreissut ovat vieneet taas sinne ja tänne, joitakin kirppareitakin tuli pikaisesti vilkaistua. Tornion matkalta tarttui mukaan mukavan rouhea öljylamppu koristeeksi. Muistin että omista kätköistä löytyy ylimääräinen lasikupu, joten sen puute ei haitannut ollenkaan.



Pulkkilan kirppis taas yllätti monilla aarteillaan, ei näistä koskaan kyllä tiedä mitä voi löytää : )


Pieni siivilä ja todella vankkaa tekoa oleva tina tratti oli kiva lisä kokoelmaani, jokin näissä elämää nähneissä esineissä viehättää.







Näissä merkeissä se on taas viikko kohta vierahtänyt ja alkaa viikonloppuvapaa...on se vaan niin ruhtinaallista saada pitää kaksi vapaapäivää ja illat vapaata. Työssäni ei ole kahta samanlaista päivää, mukavaa ja vaihtelevaa...voiko muuta enään toivoa!

8 kommenttia:

  1. Kivoja aarteita olet löytänyt! pitäisi enemmänkin jaksaa matkoilla käydä kirppareita.

    VastaaPoista
  2. Jos vain suinkin ennätän, niin mielelläni käväisen katsomassa paikalliset kirpparit...kovin kauan aikaa siihen ei yleensä mene kun kävelen loossien ohi ja samalla tutkailen mitä niissä on. Pieniltä paikkakunnilta saattaa löytyä jotain yllättävääkin, vaikka monestihan se on sitä tyhjänpäiväistä krääsää ja vaatteita.

    VastaaPoista
  3. Huikean kaunis öljylamppu!
    Ihanaista viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Eikö olekin ja minä kun ensin meinasin jättää sen hyllyyn, hintaakaan ei ollut kuin 5 euroa. Nyt ei harmita yhtään että otin sen kuitenkin.
    Mukavaa viikonloppua sinne Kajaaniinkin!

    VastaaPoista
  5. Vanhat käyttöesineet vain ovat niin kauniita ja nostalgisia. Mukavaa viikonloppua Sofian tupaan! t. Päivi Isolasta

    VastaaPoista
  6. Niinpä, siksihän niihin rakastuu ja on vaikea vastustaa kiusauksia ; )
    Ihanaa viikonloppua myös Isolaan!

    VastaaPoista
  7. Kerrassaan ihana lamppu!!!Mukavaa viikonloppua sinulle,minä taas aloittelen työt huomenna!T:Päivi Puaisesta Pirtistä :)

    VastaaPoista
  8. Niin minustakin, nyt ihmettelen miksi edes mietin sen ostamista ; )
    Kyllä viikolla pidetytkin vapaat ovat kivoja, minä kun vain en edellisessä työssäni ollut oikein koskaan vapaalla niin nämä ansaitut hetket tuntuvat niin ruhtinaallisille.

    VastaaPoista