Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

AURINGON INNOITTAMANA

Kyllähän se vaan ihme juttu miten aurinko saa ihmisen niin pirteälle ja hyvälle tuulelle, kotikin näyttää aivan erilaiselta tässä ihanassa valoisuudessa. Taidan päästä pian pihalle aidan maalaukseen, mutta mielellänihän minä sen teen...kyllä ulkona on tällaisella säällä mukava touhuta. Haravoida ei vielä voi, onneksi näyttää siltä että aivan pian päästään siihenkin puuhasteluun käsiksi.
Auringon innoittamana innoistuin valokuvaamaan kotia, kaikki näyttää niin kauniilta auringon paisteessa...
(paitsi ne likaiset ikkunat, jotka eivät onneksi erotu kuvassa) : )














Kuva otettu viikko sitten, nyt lumet ovat sulaneet jo pois :)












Kiimingin kirpparilta viime viikolla ostettu puinen rasia ikkunalla olisi ollut kiva aulan ikkunalla...


...mutta tottakain Kerttu oli asiasta aivan eri mieltä...


...ja oikeassahan hän oli, täytyyhän sitä päästä ikkunalle lintuja ja oravia tarkkailemaan! Niinpä laatikko miehen lapsuuskuvineen siirtyi toiselle ikkunalle : )



Samaiselta kirpparilta Kiimingistä löytyi myös pussillinen lisää patinoituneita piparimuotteja ja suloinen pikkuauto...




Auringon innoittamana ostin sitten myös kevään ensimmäiset Orvokit...



Ja kissat nauttii ulkoilusta omassa tarhassaan : )


Välillä näin, hoh hoijaa...



...sitten näin, zzz...



Leivon leivon leipäsiä...


...ja sitten venytellään.


Kerttu yrittää saada suuhunsa ruohoa minkä ehtii...



...sitten ihmetellään kevään ensimmäisiä kärpäsiä.



Kukapa ei nauttisi keväästä, nyt ulos aidan kimppuun. Aurinkoista sunnuntaita!

8 kommenttia:

  1. Voi noita kisuleita, veti suuta hymyyn ja sai muistin takkuamaan....kai sulla jotain kivaa ja kuanista taas oli siellä, mutta karvakamut vei nyt voiton :D

    VastaaPoista
  2. Paljon kivoja kuveja, en enää edes muista mitä meinasin sanoa :)
    Mukavaa iltaa!

    VastaaPoista
  3. Paistoi aurinko tai ei, teillä on aina niin kaunista ja niin paljon ihania yksityiskohtia! ♥
    Ihanaa että kisutkin on päässeet nauttimaan auringosta tuossa kivassa aitauksessa, :)

    VastaaPoista
  4. Kaunis kiitos Minttu! Kaikillahan meillä on kauniit kodit, jokaisella omanlaiset mutta niin rakkaudella sisustetut.
    Kissat nauttivat keväästä ja ulkoilusta, näkee niiden ilmeestä miten ihanaa elämä on kun ilmat lämpenevät ja kärpäset pörräävät :)

    VastaaPoista
  5. Mä haluun Maunon luo ♥
    Kaunista on niin sisällä kuin ulkona, kissoista puhumattakaan!!

    VastaaPoista
  6. No eipä siinä muuta kuin tulee, mielelläänhän tänne vastaan otetaan :)
    Kiitos kommentista ystäväni armahani!

    VastaaPoista