Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







sunnuntai 2. elokuuta 2015

PUUHAPAJA

Lupailinkin jo eilisessä postauksessa näyttää mitä piperryksiä olen täällä värkkäillyt. En mitään suurta, mutta sitäkin hauskempia. Maalausta ja pitsiä...



Tämä pikkukaappi on ostettu jo aikaa sitten Oulun Järkikirpparilta, suunnitelmissa olisi piilottaa keittiön ruma katkaisin rivistö. Alla kuva entisellä värillä...


Pietarsaaren kierrätyskeskus löytö sai uuden tähän kotiin sopivamman kuvan...


ennen...


...ja jälkeen, kumpi parempi?


Sitten olikin vuorossa lamppuprojekteja. Molemmat hirvitykset ovat Raahen kirpparilta ja ostin ne aivan kokeilumielellä, mitä niistä saataisiin aikaiseksi.




Maalasin jalan mustaksi ja nyt ainakin olen sitä mieltä, että varjostin saa olla juurikin tuollainen!



Se on niin söpö ja sopii varmasti vihreiden nojatuolien ja vihreän kaapin kanssa hyvin yhteen yläkertaan. Joten kovin suuri projekti ei ollut tämäkään.


Toinen lamppuvanhus oli alunperin tällainen...


Tähän testasin JDL:n maalia...



...toimii kankaalle, mutta....


...kun laitoit valon, ei hyvä!!


Uusi suunnitelma...


...raakapeli ja kangas pois muualta paitsi päällysosasta.


Se on aika hauska tämäkin, jalan väri jääköön ainakin vielä tuohon sävyyn. Katsotaan sitä myöhemmin kun lamppu löytää oman paikkansa. Sopii nimittäin aika hyvin tähän mustaan jalkaankin...



Palaan vielä hiukan maalausasioihin, nämä tein jo ennen kesäloma reissuja...


Löytö Oulunsalon osto- ja myyntiliikkeestä. Nyt Antik Helenin Heidin innoittamana alkoi vihreä kausi meidän kodissa ; )




Naulakko tulee pukuhuoneeseen. Samalla maalasin siellä olleen pikkulipaston...



 Kokeilua...



...tällainen siitä tuli. Samalla myös pyyhehylly sai vihreää päällensä.


Nyt sitten pitäisi innostua jatkamaan seinien maalausta...mistähän sen innon saisi?

Aurinkoista sunnuntaita!

8 kommenttia:

  1. Piti pestä kädet - maalista ja kommentoida välillä ☺
    Ihania tuunauksia, varsinkin tuo pöytälamppu!! Tykkään kympillä.
    Ja tuo vihreä väri sopii teidän maailmaan täysin!
    Hienoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai heiluu se suti sielläkin päässä, jännää! Vihreä on ollut aina minun lempivärini, mutta on ollut pitkään pois kuvioista...paitsi ne nojatuolit ja isokaappi tietysti. Nyt on alkanut ilmestymään vaatteisiinkin taas vihreää mukaan :) Mutta liikaa sitä ei saa olla, menee maku koko hommasta.

      Poista
  2. Ja minä tykkään tuosta lattialampusta!!!! Niiiin kertakaikkisen ihana! Ja tuo pikkukaappi! Oijjoi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sittenpä tiedän kenelle sitä kaupittelen jos sille ei paikkaa olekaan meillä ;) Pikkukaappi on kyllä mainio, toivottavasti se saadaan toimimaan siihen tarkoitukseen kuin sitä kaavailin.

      Poista
  3. Uskomattoman hyvä tuo vihreä!! Passaa teille erinomaisen hyvin :)
    Ja on tuo jalkalamppukin vallan mainio!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin, vaikka onkin vähän railakkaampi väri. Toki se on Uulan perinnevärikartasta otettu. Vihreä on loppujenlopuksi aika helppo väri käyttää ja ole aina siitä tykännyt.
      Jalkalamppu on aika söpö, saas nähdä asettuuko se sitten meidän yläkertaan?

      Poista
  4. Vihreä on hyvä väri :) Olet ollut ahkerana tuunaamisten kanssa...kumpa saisi itsekkin aikaiseksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin! Välillä näistä tuunauksista innostuu ja sitten ne taas jää, mutta kivaa se on silloin kun vauhtiin pääsee :)

      Poista