Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







sunnuntai 30. lokakuuta 2016

PÄIVÄ ULKOMAILLA

Eilinen päivä oli todella kiva, sillä matkasimme Ruotsin puolelle Luulajan suurkirpputorille hyvän ystäväni kanssa. Toki samassa seurassa oli lähes 60 muutakin innokasta shoppailijaa, koska päätimme lähteä mukaan järjestetylle matkalle linja-autolla. Nyt kun olemme nähneet miten käytännössä parkkialueet ja sisäänpääsy toimii, taidamme lähteä seuraavalla kerralla omalla kyydillä...eli isolla autolla johon mahtuu mukaan vaikka jotain suurempaakin : )



















Kuten huomaatte, valinnan varaa kyllä taas riitti ja Ruotsin hintataso on huomattavasti edullisempaa kuin meillä täällä.
Ystäväni toi mukanaan ihastuttavan reippaasti toistasataa vuotta vanhan valkean ratsun, prinssi olikin jo entuudestaan kotona odottelemassa ; ) Aivan ihana, häntä ja harjakin oli aivan oikeaa hevosen jouhta.


Teimme kyllä paljon muitakin ihastuttavia hankintoja, tässä minun löytöni...



En ole oikeastaan koskaan niin hirveästi ajatellut hankkiva kirjasinkastia, mutta tämä kokonsa puolesta oli niin kiva näpsäkän pieni ja edullinenkin... joten nyt meillä sitten kuitenkin sellainen on : )
Kuvassa näkyvät kirjat tuli mukaan Tornion kirpparilta tällä viikolla, niistä on yksi ajatus mielessä...palaamme siihen toisten.



Hankintalistalla on ollut tämä talonpoikainen puuvati, kun vain oikean kokoinen ja värinen eteen tulee... nyt se sitten tuli.


Noin kolmen euron ostos oli kiva löytö myös, pientä liimausta ja puhdistusta vain ja saimme oivallisen tarjoilualustan vaikkapa juustolle joulupöytään.


Alla oleva hauska koukku oli myös hintaluokaltaan samaa luokkaa. Kesällä näin tällaisesta kivan käyttöidean, palaamme siihenkin myöhemmin : )


 Laatikko sisustuslehdille...



 ...ja jälleen yksi pullotäydennys, tällä kertaa hukan suurempi.



Pilkkuja lisää siniseen kokoelmaani, sopii niin kivasti entisten seuraan. Tällä kertaa sinisiä palloja valkoisella pohjalla.




Olen oikein tyytyväinen Ruotsin löytöihin ja siihen että osasin hillitä itseni, saan jopa vaihtaa suurimman osan kruunuja takaisin euroiksi : )

Mukavaa sunnuntaita!

8 kommenttia:

  1. Onko nämä markkinat joka vuosi samhan aikhan? Olen kuullu, että keväällä olis myös. Ihania esineitä olet löytäny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan. Luulajan suurkirppari on kahdesti vuodessa, seuraavan kerran toukokuussa.

      Poista
  2. tuonnekun pääsis joskus!! ja upeita löytöjä olet tehnyt :) talonpoikainen vati on niin minunkin listalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei kun vaan menoksi! Oulusta käsin on helppo mennä kun matkaa on vielä ihan siedettävä määrä, ihan kiva päivän retki.
      Toivottavasti löydät oman vatisi!

      Poista
  3. Kylläpä on kaikenlaista ihanaa ollut myynnissä, tuollahan vois lähteä homma ihan käsistä varsinkin jos hintataso on alhaisempi kuin Suomessa :D Suomessa kun tuppaa välillä olemaan niin kovaa hinnoittelua, että se väkisinkin hillitsee hieman ostohaluja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se on vaarana mopo karata käsistä, oikein pelkäsin mennessä itseäni ;) Onneksi olen viisastunut (??) ja en ostele kotiin enään muuta kuin harkiten. Yhä varon täyttämästä kotia liialliseen tavaraan, jotta kauniit esineet pääsisivät kukin oikeuksiinsa. Luulen että joku nauraa minulle tästä kommentista, kyllähän tätä kauneutta meillä piisaa siitäkin huolimatta :)

      Poista
  4. Olen käynyt näillä markkinoilla kahdesti ja onhan ne kokemisen arvoiset. Hienoja löytöjä olet tehnyt. Minulle kelpaisi myös tuo puuvati :). Kaikki mihin olen törmännyt, ovat olleet todella hintavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se kiva tapahtuma ja hinnat ovat eri tasolla kuin täällä. Minä sain oman vatini kohtuu hintaan, mutta toki ei tämäkään ihan muutamalla eurolla irronnut.

      Poista