Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







perjantai 21. huhtikuuta 2017

TAAS

Kylläpä on vajaa viikko hurahtanut ja taas vapaalla!! Menoa on riittänyt näillekin päiville, on käyty pohjoisessa ja jälleen liidelty etelän suuntaankin. Täytyy kyllä sanoa että sattui niin hulvattoman hauskat seuralaiset viereen koneessa, että nauroin vielä kotonakin jutuille. Aika hurja laskeutuminenkin meni onneksi nauruksi, hengissä vielä : )



Nyt voi taas hyvällä omallatunnolla ottaa samanlaisen asennon kuin Kerttu...




...ja Mauno...


 Rentouttavaa viikonloppua!

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kyllä nämä on sellaisia rakkauspakkauksia että!! : )

      Poista
  2. Ihanat Mauno ja Kerttu! Mukavaa viikonloppua, Johanna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat niin lutuisia kamuja, aivan uskomattoman seurallisia ja hauskoja pakkauksia. Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  3. Kissat osaa ottaa rennosti 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen ne kyllä osaa, jos nyt välillä menoakin riittää 😁

      Poista