Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







lauantai 24. maaliskuuta 2018

ASEMALLA

Kuten kerroin jo edellisessä postauksessa, käväisin jälleen tyomatkalla Rovaniemellä ja sieltä palatessa poikkesin kyläilemään Koivun-kylän asemalle jälleen. Vaikka olin aikonut käväistä vain pikaisesti kahvilla, niin kolme tuntiahan siellä vierähti ja jutut taisi jäädä vieläkin kesken. Asiaa sisustamisesta, vanhoista tavaroista ja taloista riittää ja välillä tottakai muustakin... kivaa oli!!
Lupasin laittaa muutaman valokuvan jälleen teille nähtäväksi, sillä tässä kodissa on aina tapahtunut jotain muutoksia edellisen kyläilyn välillä.




Keittiöön oli juuri asennettu upea käsityönä tehty huuva, se näytti jo nyt upealta vaikka maali vielä puuttuikin. Kovasti oli muitakin suunnitelmia tähän huoneeseen, voi olla että taas seuraavalla kerralla täällä näyttää aivan erilaiselta : )





Sängynpeite oli saanut uuden kauniin harmaan sävyn, todella onnistunut valinta. Itse en ole koskaan uskaltanut tätä kokeilla, mutta jos lopputulos on noin onnistunut voisin kyllä jonkin peitteen värjätäkin.







Kyllä tässä taas on saanut kauneus terapiaa pitkäksi aikaa. Kiitos jälleen ihanat ja tervetuloa meillekin!

2 kommenttia:

  1. Kiitos itsellesi kun kävit!❤ Oli niin mukavaa ja aika meni liian nopeasti! Tule pian uudestaan. Ja kiitos, käydään varmasti taas teidän ihanassa kodissa. Sinun postaukset on niin houkuttelevia että ei malta pysyä pois❤

    VastaaPoista
  2. Tulen, siitä saat olla varma! 😍

    VastaaPoista