Ilmassa leijuu juhlava aika, nurkissa raikaa laulujen taika. Pöydät täytetään maittavin herkuin, kaikkia muistetaan jouluisin terkuin. Iloa, lämpöä, tuikkujen tunnelmaa, tätä kaikkea joulu aikaan saa.
Ihanaa Joulua ❤️
sunnuntai 24. joulukuuta 2017
maanantai 18. joulukuuta 2017
JOULUN ODOTTELUA
Joulun odotus on ehdottomasti sitä parasta aikaa, vaikka mitään mahdotonta tohinaa ei meillä olekaan. Lahjat alkaa olla jotakuinkin hankittuna ja paketoituna, jouluherkut meillä pienen menekin takia on aikalailla kaupan hyllyltä, mitä nyt kinkku paistetaan ja muita pieniä lisukkeita valmistan mielelläni... joka joulu jotain hiukan erilaista. Tortut tykkään paistaa sitä mukaan kun niitä syödään, muuta en kotiin leivokaan koska olemme joulun pois ja sen jälkeen kahdestaan möllistellään.
Kissat ovat auttaneet paketoinnissa parhaansa mukaan, mokomat höperöt käyttäytyvät kuin pikkulapset konsanaan... joulujännitystä ilmassa : )
Muutama ihana tonttu on jo antanut lahjansa, kiitos heille! Rakas työkaverini oli sujauttanut pakettiin lämpimät lampaanvillatossut ja joululehden, Rovaniemellä käydessäni sain asiakkaaltani alla olevan kauniin kranssin.
Koivun asemalla kyläillessäni sain myös paketin mukaani, pieniä aarteita ja niin mieluisia...
Kynttilät, ystävät ja läheiset, suklaa sekä joululaulut, muuta ei tarvita tähän autuaaseen tunnelmaan!
Vielä pari työpäivää ja loma alkaa, kodin siivous ja sitten... tervetuloa Joulu!

sunnuntai 17. joulukuuta 2017
IHMEELLINEN LUONTO
Viikko vielä ja on JOULU ja onneksi myös lunta!! Luonto on niin kaunis valkoisella kuorrutettuna, me suomalaiset olemme niin onnekkaita kun saamme kokea joka vuosi neljä niin erilaista vuodenaikaa!
Laitetaanpa muutama kesäkuva samoista paikoista pihallamme...
Aikamoinen ero!!
torstai 14. joulukuuta 2017
VIIKKOON MAHTUU MONENLAISTA KIVAA
Tämä viikko on ollut mitä mukavin, siihen on mahtunut Rovaniemen reissua, Joulupukin Pajakylää, vierailu Koivun aseman ihanassa kodissa, ihanat asiakkaat ja kaiken päälle rakkaaksi tullut kollega-ystäväni käynti Oulussa... takana mitä hauskin työpäivä yhdessä ja makuhermoja kutkuttava ilta Sokeri-Jussin Kievarissa.
Rovaniemellä kävin työpäivän jälkeen tutustumassa Joulupukin Pajakylään, tunnelma oli kyllä mitä jouluisin kaikkine valoineen ja joulumusiikkeineen.
Muutamia joululahja ostoksia tuli tehtyä, mutta enemmän nautin tunnelmasta ja mukavan leppoisasta talvisäästä. Seuraavana päivänä kotiinpaluumatkalla poikkesin kylässä toistamiseen ihanassa kodissa Koivun asemalla...
Ottamani kuva ulkoa ei onnistunut, joten talon rouvan luvalla lainasin tämän kuvan hänen instagramistaan, käykäähän kurkkimassa sieltä lisää kauniita kuvia!
Tässä kodissa rakastetaan vanhoja huonekaluja, vanhoja taloja, nukkeja ja nalleja, kaikkea kaunista mikä vie sydämen mennessään... täällä osataan tehdä kauniita asetelmia, kaikella on oma paikkansa ja jokaikinen ihanuus näyttää siltä että se kuuluu olla juurikin siinä mihin se on aseteltu.
Kiitos teille kun sain jälleen käydä, olette niin ihania molemmat!
Jos haluatte käydä kurkkimassa lisää kuvia tästä kauniista kodista, niin täältä aikaisemmasta postauksestani löytyy aikamoisen mojova määrä kuvia lisää : )
Loppuun vielä yksi kuva Sokeri-Jussin Kievarista, käykää katsomassa lisää heidän sivuiltaan. ihana paikka ja super hyvä ruoka... suosittelen!!
Huomenna taas perjantai, muutama päivä töitä ja kahden viikon loma edessä... ei huono!!
Rovaniemellä kävin työpäivän jälkeen tutustumassa Joulupukin Pajakylään, tunnelma oli kyllä mitä jouluisin kaikkine valoineen ja joulumusiikkeineen.
Muutamia joululahja ostoksia tuli tehtyä, mutta enemmän nautin tunnelmasta ja mukavan leppoisasta talvisäästä. Seuraavana päivänä kotiinpaluumatkalla poikkesin kylässä toistamiseen ihanassa kodissa Koivun asemalla...
Ottamani kuva ulkoa ei onnistunut, joten talon rouvan luvalla lainasin tämän kuvan hänen instagramistaan, käykäähän kurkkimassa sieltä lisää kauniita kuvia!
Tässä kodissa rakastetaan vanhoja huonekaluja, vanhoja taloja, nukkeja ja nalleja, kaikkea kaunista mikä vie sydämen mennessään... täällä osataan tehdä kauniita asetelmia, kaikella on oma paikkansa ja jokaikinen ihanuus näyttää siltä että se kuuluu olla juurikin siinä mihin se on aseteltu.
Jos haluatte käydä kurkkimassa lisää kuvia tästä kauniista kodista, niin täältä aikaisemmasta postauksestani löytyy aikamoisen mojova määrä kuvia lisää : )
Loppuun vielä yksi kuva Sokeri-Jussin Kievarista, käykää katsomassa lisää heidän sivuiltaan. ihana paikka ja super hyvä ruoka... suosittelen!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)