Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa. Ja niinkuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuus projekti...ihana sellainen!







lauantai 19. maaliskuuta 2011

ÄRINÄÄ, MURINAA JA ONNEKSI MYÖS NAURUAKIN

Kyllä täytyy välillä myöntää että noiden miesten kanssa ei oikein tämä ajatusmaailma mene yksiin, etenkään murkkuikäisen kanssa. Saisipa kokeilla yhden päivän miehenä olemista, selviäisi varmaankin monta asiaa heidän sielunelämästään.
Eilen kiistelimme armastukseni kanssa siitä minkä kokoinen taulutelevisio uuteen huoneeseen olisi järkevin (niitä kun näköjään täytyy nykyään joka huoneeseen ripotella), minusta tietysti mahdollisimman pieni ja miehestä taas suurin mikä seinään vaan mahtuu... argh. No mutta, "pienen" neuvottelun jälkeen olemme onnellisesti päässeet yhteisymmärrykseen, A paikasta, B television koostakin. Kiitos siitä oma armas mussukkani!!

Mieheni teki pientä mittailua huoneen todellisesta koosta, tällä omalaatuisella tekniikallaan hän sai taas minut nauramaankin!

Tähän tulee sänky (sängyssä nukkuja on hänen ystävänsä Esko, joka on meillä silloin tällöin yökylässä kun he matkaavat kalareissuilleen)

                                     



Tapettia vailla valmista...


...ne laitetaan seinään kun pääsen Tuvalta kotiin, jännää nähdä lopputulos. Toki huomenna odottaa vielä lattian maalaus ja tässä keväämpänä laitamme vielä pikku ikkunan toiselle seinälle.



Mutta vielä palatakseni näihin murinoihin, välillä kyllä tulee mietittyä tätä äitiyden ihanuutta oikein tosissaan. Odotan... todella odotan että tuo "ihana" murkkuikä kaikkoaisi tuosta meidän nuoresta herrasta mahdollisimman pian pois!!!
Tuntuuko teistä muista äideistä koskaan siltä, että tekisi mieli irtisanoutua koko äitinä olemisesta??

Jatkuvat tekemättömät asiat ja lupausten rikkomiset, kotiin tulo aikojen kanssa kamppailut ym ym, alkaa kyllä rassaamaan mieltä ja vie kyllä totisesti voimia. Sitten se vielä kehtaa kysyä, että millä oikeudella minä häntä määräilen
No perhana, ÄIDIN OIKEUDELLA sanon minä!

Pieniä ovat tietysti nämä murheet sen rinnalla mitä Japanissa tällä hetkellä käydään läpi ja siitäpä saankin olla kiitollinen, että tämä meidän teini on kuitenkin kotona ärisemässä ja kiukuttelemassa. Tämä ihana (kaikesta huolimatta) poikani nimittäin on lähdössä ensi syksynä Japaniin lähelle Tokiota vaihto-oppilaaksi koko vuodeksi. Kyllä nyt voisi olla suuri hätä kotona, jos hän olisi siellä juuri nyt. Toivomme kovasti tietysti, että matka syksyllä kuitenkin olisi mahdollista ja tilanne siellä kaukana saatu hallintaan. Suuri suru ja pettymyshän se olisi jos kaikki menisikin mönkään, mutta näin me huomaamme jälleen miten avuttomia olemme luonnonvoimien edessä ja mitä kaikkea niistä voi seurata pitkäksi aikaa. Mutta etenkin toivoo tietysti että asiat järjestyvät kaikille heille parhain päin jotka siellä asuvat juuri nyt.

Kaikesta huolimatta elämä on ihanaa ja täytyisi muistaa nauttia joka päivästä täysillä. Mukavaa viikonloppua teille kaikille rakkaat lukijani!

1 kommentti:

  1. Näinhä se on että miesten kanssa pittää olla oikia diplomaatti. Pukata omat ideat niin vaivihkaa että luulevat keksineesä ne ite:D
    SULOSTA SUNNUNTAITA:)

    VastaaPoista