Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

TERVEISIÄ TUKHOLMASTA

Kylläpäs oli ihanaa ja rentouttavaa päästä pienelle lomalle oman perheen parissa pitkästä aikaa, lapsetkin tuntuivat nauttivan vaikka isoja mölkeröitä jo ovatkin. Alkoivat tuntumaan vieläkin isommilta, kun kävimme katsomassa rakkaan siskoni pientä 3 vk:n ikäistä pojanpaaperoa Helsingissä.

Kyllä hän oli niin SULOINEN ja PIENI, olisi tehnyt mieli napata mukaan...


Tuhat suukkoa ja rutistusta pikku-Leolle!

Me siis lomailimme pikaisesti Ruotsin puolella Tukholmassa ja tutustuimme laivaelämään parin yön verran. Aikahan maissa oloon oli tietysti aivan liian lyhyt, mutta saimme nauttia senkin lyhyen ajan kauniista rakennuksista ja kesästä... siellä oli todella lämmintä ja puut vihersivät jo. Kyllä nolotti kulkea saappaa jalassa pitkin katuja, kun toiset olivat jo t-paidat ja shortsit päällä.

Tuo ajan käyttö olikin oikea taitolaji, kun on neljä ihmistä jotka kaikki haluavat eri asioita. Minä tietenkin halusin koluta vanhankaupungin pikkuputiikkeja, antiikkiliikkeitä ja sisustuakauppoja. Poika taas halusi heti keskustaan vaatekauppoihin ja tyttö kotoisasti H&M:n. Mies taas kulki nöyrästi mukana minne milloinkin, kun ei niitä kalastustarvikeliikkeitä oikein kohdalle osunut.
Mutta loppujen lopuksi kaikki olivat tyytyväisiä ja lompakot saatu tyhjennettyä.

Yhden ihanan sisustusliikkeen ennätin kaikessa kiireessä löytää, sekä tutun Indiskan (siitäpä sitten oma tarina syntyikin) ja pari antiikkiliikettä siihen päälle.





Tämä ihana kauppa löytyy ostoskeskus Galleriasta.
Nämä lähtivät mukaani sieltä...


Vanhankirjan näköinen rasia ja nämä kauniit munat.


Antiikkiliikkeestä joka sijaitsi vanhassa kaupungissa, löytyi nämä...


Kannu ja lasiastia


Nämä ihanat kahvikupit ovatkin sitten Helsingin Indiskasta...



...ja niin myös nämä.


Tässäpä sitten se tarina Indiskasta. Kävin siis jo Tukholmassa kyseisessä putiikissa ja löysin sieltä aivan ihanat kukkaiset kupit ja tarjoiluvadin. Kerrankin yritin olla järkevä ja jättää ne kiltisti kaupanhyllylle, koska kaappimme pursuavat jo ennestäänkin astioista.
Arvatkaapa kuka sitten mietti laivalla niitä ihania astioita ja harmitteli tätä väliaikaista järkevyyttä.
Niinpä sitten minuuttiaikataululla pyyhälsin Helsingissä samaiseen kauppaan hakemaan niitä turhuuksia, mutta eipäs siellä niitä ollutkaan :0(

Mutta kun vaivalla etsitty parkkipaikka oli saatu ja kallis parkkimaksu oli maksettu, niin jotain oli mukaan otettava jotta ei mies pääse kuittailemaan turhasta reissusta keskustaan. Löysinkin sitten  nämä ihastuttavat kahvikupit ale-pöydästä, samoin kuin tuon kauniin leikkuulaudankin. Vetimet olivat niin suloiset, että en voinut vastustaa niitä. Kyllä niille joskus käyttöäkin löytyy, nyt saavat olla vain koristeena jollain vadilla.
Loppujen lopuksi olin siis tyytyväinen Indiskankin saaliiseen, vaikka ne kukkakupit jäivätkin saamatta.


Tässä vielä muutama kuva kauniista Tukholmasta








Rakennukset ovat niin kauniita, kuin myös nämä ihastuttavat valaisimet ja vanha kaupunki on tietysti aivan oma juttunsa.



Näissä merkeissä aloitankin taas työt Sofian Tuvalla hymyissä suin ja uutta puhtia täynnä!

Mukavaa keskiviikko päivää kaikille!

4 kommenttia:

  1. ihana kuvakavalkaadi ♥
    Vahvisti vaan tunnetta, että pakko menneä käymään Tukholmassa, se on ollut aikanaan vain sellainen läpiajopaikka...ehkä olis aika tutustua jo vähän peremminkin!

    Ihanat nuo Indiskan kupit -ja muutkin!

    VastaaPoista
  2. Ihana matka teillä on ollut ja ihaaanaaaa Tukholma! Siellä on vaan sitä jotain, ei voi mittään ;D

    Kauniita löytöjä olet tehnyt, ei muuta kuin uutta kaappia virittelemään!

    Työniloa!

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihanoita kuvia ! Tukholma ikilempparini...
    Ilosta pääsiäistä:)

    VastaaPoista
  4. Aurinkoista kevään juhlaa!
    Mitenkäs Arttu-boy jakselee ?

    t.Onni ja maminsa

    VastaaPoista