Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

PITÄS...MUTTA KUN EN MALTA

Ei pitäisi esitellä keskeneräistä, mutta kun taas täällä into pinkeenä hihkun melkein valmista niin pakkohan se on vilauttaa. Ja tuttuun tapaan, sisustelua jo ennen kuin on valmista...










Vielä muutama pikkujuttu ja se on sitten siinä.

Aurinkoista keskiviikkoa!

12 kommenttia:

  1. Kaunista tulee - ja on jo! :) Olen myös itse tykästynyt noihin pieniin yksityiskohtiin, kuten rautakoukkuihin, joilla saa tosi kivasti juuri oikeanlaisen tunnelman. Laitoin viime kesänä niitä ja hyvin saman näköisen wc-paperitelineen kuin tuo sinun, meidän pikkulaan. Ne ovat siitäkin hyviä, että sopivat luonteeltaan kovin erilaisiinkin tiloihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kyllä NIIIN oikeassa, niistä se oikea tunnelma syntyy.

      Poista
  2. Töiden lomassa pikaisesti : hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
  3. Ihana tuo allas! Mistä noin söpöisiä löytyy?
    Täälläkin on yritetty pikkuvessaa "siistiä", mutta vielä vaatii uuden pintakerroksen seiniin näyttääkseen hyvältä. Nooh, hiljaa hyvä tulee ☺

    VastaaPoista
  4. Allas on viimekesänä jo ostettu Menneitten majalta. Kyllä vanhat altaat ovat niin ihania, Arabia on osannut tehdä niistä niin kauniita. Altaassa oli söpöt hanatkin, mutta ei oikein iskenyt ajatus erikseen kylmästä ja kuumasta vedestä eri hanoista. Nyt olisikin urakka löytää sopiva hana.
    Nimenomaan, hiljaa hyvä tulee...niin meilläkin :0)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on isossa wc:ssä erikseen kylmä ja kuuma juuri hanojen vuoksi. Hyvin pelittää ja tosi helposti on opittu käyttämään ☺

      Poista
    2. Mutta kaksi hanaa eri reunoissa ei kyllä oikein pelitä (ainakaan meillä), pitäisi laittaa tulppa altaaseen ja sekoitella siihen lämmin vesi. Eikait teillä ole sellainen versio?

      Poista
  5. Nyt mie Johanna romahan. Apua jos näkisit meidän yläkerran veskin. APUA! Se on ihan hirveä, miten joku voi elää tällaisessa talossa, jossa on sellainen veski. Sille pitää tehdä jotakin...ja heti...Mistä saisi lisää aikaa, aikaa ja aikaa, että ehtisi kaikkea.

    VastaaPoista
  6. Hih...olet ihana, mutta älä ystävä kallis romaha!! Kyllä ne sieltä kaikki valmistuu aikanaan, niin meilläkin. Remppaahan on tehty jo viime kesästä ja taitaa jatkua vielä pitkät tovit, paljon on vielä edessä. Se aikahan se joka asioita tahtoo venyttää, kaikki tapahtuu niin hitaasti ja toinen rajoitin on sitten raha. Pikkuhiljaa aina vähän kerrallaan. Teillä on siellä niin ihana koti (vessasta huolimatta) ja toinen pienempi taitaa siellä paltaniemellä jo odotella asukkejaan pikkuhiljaa, eikö ole ihanaa!??

    VastaaPoista